Jyväskylän kaupunginvaltuusto kävi ensi vuoden talousarviosta kolmen tunnin keskustelun, jolla valtuustoryhmät linjasivat kantojaan esitettyihin 7,7 miljoonan euron sopeutustoimiin. Illan lähetekeskustelussa kävi selväsi, ettei Kuohun ja Liinalammin lähikoulujen, Vesangan ja Lohikosken kirjastojen ja iäkkäiden lähitalotoiminnan lakkauttaminen eivät tule menemään läpi kaupunginvaltuuston budjettipäätöksessä. Myös yli 75-vuotiaiden omakotiasukkaiden tonttiliittymien aurausta pidettiin useissa ryhmissä säilyttämisen arvoisena palveluna.

Valtuustossa ajettiin maanantaina kahta linjaa siitä, millä keinoilla rahoitetaan ne leikkaukset, joita ei haluta tehdä. Vasemmisto ja vihreät kannattivat veroprosentin korotusta, kun kokoomus, keskusta, perussuomalaiset ja enin osa kristillisdemokraateista kannattivat vaihtoehtoisten säästökohteiden hakemista mieluummin kuin veroprosentin korotusta.

Veronkorotus 0,1 prosenttiyksiköllä voitti äänin 36– 31, kun keskustan Essi Rantanen, Markku Lahti ja Henna Markkio liittyivät äänestämään vihreiden, SDP:n ja vasemmistoliiton kanssa.

0,1 prosenttiyksikön eli promillen veronkorotus tuottaa noin kolme miljoonaa euroa lisää verotuloja ensi vuonna. Korotusta perusteltiin erityisesti kasvun ja oppimisen palvelujen lisäresursoinnin tarpeella.