Sveitsiläinen René Fasel, 74, asuu nykyään pääosin Venäjällä.

Presidentti Vladimir Putin (oik.) myönsi René Faselille pikavauhtia Venäjän kansalaisuuden. AOP

Kansainvälistä Jääkiekkoliittoa 27 vuoden ajan johtanut René Fasel tunnetaan presidentti Vladimir Putinin myötäilijänä ja suurena Venäjän ystävänä. Sveitsiläinen hammaslääkäri asuu nykyään pääosan vuodesta Venäjällä.

– Hänellä on asunnot Moskovassa ja Sotsissa, mutta myös Sveitsissä Zürichin lähellä. Rene ei anna haastatteluita, koska mitä tahansa hän sanoo on ihmisten mielestä väärin. Hän ei halua olla julkisuudessa.

– Olemme tunteneet todella pitkään ja soittelemme silloin tällöin. Hänelle kuuluu hyvää. Hän on tehnyt päätöksensä asua Venäjällä, sveitsiläisen Watson-median toimittaja Klaus Zaugg sanoo.

Syvällä KHL:ssä

Fasel on tiiviisti mukana venäläisvetoisen KHL:n toiminnassa. Viime vuonna hänet nimitettiin erotuomariasiantuntijakomitean päälliköksi. Hän on myös mukana itäliigan sääntöasioissa.

Zaugg soitti Faselille torstai-iltana EHT-turnauksen Suomi–Sveitsi -ottelun erätauolla, ja Iltalehti kuuli noin 15 minuuttia kestäneen puhelun. Miehet ovat tunteneet toisensa 40 vuoden ajan.

Puhelussa Fasel kertoi kahdesta KHL:n tekemästä sääntömuutoksesta, joiden tarkoituksena on nopeuttaa peliä ja tehdä siitä yleisölle ystävällisempi.

– Ensimmäinen uusi sääntö on se, että pelaaja ei voi pysähtyä kiekon kanssa oman maalin taakse tietyllä alueella. Jos näin tekee, tulee kahden minuutin rangaistus. Tämä on niin sanottu ”Suomi-sääntö”, Fasel piikitteli.

Kommentilla kiekkopomo viittaa Suomen maajoukkueen pitkään käyttämään hitaaseen pelitapaan, joka ei ollut kaikkien mieleen.

– Toinen uusi sääntö on se, että kiekkoa ei saa sulkea laitaa vasten. Myös siitä tulee jäähy, Venäjän kansalaisuuden saanut Fasel jatkoi sveitsiläistoimittajan välityksellä.

Omat fanit vihaavat

René Fasel ojentaa maailmanmestaruuspytyn Kanadan Adam Henriquelle Riian MM-turnauksen finaalin jälkeen toukokuussa 2021. AOP

Fasel on Fribourgista lähtöisin, ja hän on ristiriitainen persoona myös kotikonnuillaan. Faselin kuva on kaupungin hallin seinällä muiden paikallisten kiekkokuuluisuuksien joukossa.

– Fanit ovat vaatineet kuvan poistamista seinältä, mutta paikallisen seuran johto haluaa pitää kuvan, Zaugg kertoo.

Fasel toimi Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtajana vuosina 1994–2021.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto heitti Venäjän ja Valko-Venäjän ulos kansainvälisistä turnauksista sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Panna jatkuu yhä.

Pekka Virta puhuu tasokkaan maalintekijän merkityksestä kiekkojoukkueelle. RONI LEHTI

TV-ohjelmat tänään, TV-opas