Vuosikausia kestävä rikosprosessi voi jättää pitkäkestoiset jäljet nuoreen uhriin. Pitkäkestoiset prosessit näkyvät myös Rikosuhripäivystyksessä.

Rikosuhripäivystyksen Jenni Hellman kertoo, että perheen aikuisella on tärkeä rooli uhrin tukemisessa. MIELI RY

Rikosprosessi, eli esitutkinta, syyteharkinta sekä asian käsittely tuomioistuimessa, voi pahimmassa tapauksessa kestää vuosikausia.Rikosuhripäivystyksestä kerrotaan, kuinka pitkäkestoinen prosessi vaikuttaa alaikäisten uhrien vointiin.Lapsiin kohdistuneiden vakavien rikosten rikosprosessi tulee lain mukaan tehdä kiireellisesti. Tapaus muuttuu kuitenkin kiireettömäksi, jos uhri täyttää 18 vuotta.

Alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten rikosprosessi venyy pahimmassa tapauksessa vuosien mittaiseksi. Tilanne on ”valitettavan tuttu” Rikosuhripäivystyksessä (Riku).

Iltalehti kertoi aiemmin Ennistä, 18, joka joutui lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Rikosilmoitus tehtiin hänen ollessa 16-vuotias, mutta tapaus lepää yhä syyttäjän pöydällä.

Rikun Etelä-Suomen aluejohtaja Jenni Hellman kertoo, että kesken oleva rikosprosessi voi monella tapaa vaikuttaa nuoren täysivaltaiseen kykyyn edetä elämässään.

– Oman kuulustelun jälkeen seuraavan askeleen odottaminen on kaikille raastavaa.

– Mitä pidempään odottaminen kestää, niin sitä hankalampi voi olla päästä eteenpäin ja toipumisprosessi voi pitkittyä. Keskeneräinen prosessi kuormittaa lasta tai nuorta sekä hänen koko perhettään.

”Odotustilassa”

Kun poliisin esitutkinta valmistuu, siirtyy tapaus syyttäjälle syyteharkintaan. Syyttäjän päätettäväksi jää, nostaako hän asiassa syytteet vai ei.

Uhri on odotusajan psyykkisessä – ja aika hiljaisessa – odotustilassa, Hellman kuvailee.

– Tiedon puute siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, on odottamisen ohella vaikeinta.

Rikun työntekijät koettavat tällöin rauhoitella uhreja sillä, että pitkäkestoinen prosessi on tavanomaista.

– Tieto voi tehokkaasti lisätä uhrin hallinnan tunnetta omassa prosessissaan sekä toimintakykyä.

Hellman kertoo olevan tavanomaista, että syyteharkinnan lopputulos jännittää nuorta uhria.

Vähäinen tiedotus

Hellmanin kokemuksen mukaan läheskään kaikki uhrien avustajat eivät tiedota päämiehiään asian tilasta aktiivisesti. Hellman pitää tätä ymmärrettävä, etenkin jos mitään tiedotettavaa ei ole.

Tieto syyteharkinnan päätöksestä tulee Hellmanin mukaan usein vasta, kun käräjäoikeus kutsuu istuntoon tai pyytää toimittamaan vaatimukset.

Päätös voi tulla myös kirjeenä kotiin. Se voi olla raastavaa luettavaa.

Iltalehti kertoi perjantaina Neeasta, joka sai tiedon syyttämättäjättämispäätöksestä täysin yllättäen. Syyteoikeus epäillyssä lapsen houkuttelemisessa seksuaaliseen tekoon -rikoksessa vanhentui syyttäjän pöydällä.

Koko perhe pettyi oikeusjärjestelmään.

”Hyvinkin epäreilua”

Rikosuhripäivystys tukee muun muassa seksuaalirikosten uhreja. Eevi Karvinen

1. lokakuuta 2023 voimaan astuneen lain mukaan alaikäisiin kohdistuneet vakavat rikokset on käsiteltävä kiireellisenä sekä poliisin että syyttäjän toimesta. Lailla pyrittiin parantamaan lapsiuhrien asemaa.

Tästä huolimatta se ei koske lapsiuhreja, jotka täyttävät 18 vuotta kesken prosessin. Uhrin täysi-ikäistyessä kiireellisesti aloitettu rikosprosessi muuttuukin kiireettömäksi.

– Uhrista voi tuntua hyvinkin epäreilulta, jos esitutkinta on aloitettu hänen ollessaan reilusti alaikäinen, mutta asia päätyy syyteharkintaan kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun uhri on jo täyttänyt 18, tai lähellä tätä, Jenni Hellman kertoo.

Hellman nostaa esiin myös sen, että vaikka uhri onkin virallisesti täysi-ikäinen, on hän yhä monella tapaa nuori.

Ikä vaikuttaa myös oikeuskäsittelyyn. 18 vuotta täyttänyttä uhria kuullaan istunnossa pääsääntöisesti henkilökohtaisesti, kun taas alle 18-vuotiaiden kohdalla oikeudessa riittää poliisin esitutkinnassa videoima kuulustelu.

Mitä aikuinen voi tehdä?

Rikosuhripäivystyksen Hellman kertoo, että lapsi voi herkästi jättää asioita kertomatta, ikään kuin suojellakseen vanhempaansa huolestumiselta.

Lapsi tai nuori voi myös pelätä tehneensä itse jotain väärää. Samaten lasta voi huolettaa myös se, että hänelle itselleen koituu seuraamuksia, jos esimerkiksi luvaton päihteidenkäyttö paljastuu.

– Aikuisen on hyvä muistaa, että tapahtunut on lapsen tai nuoren kokemus, eikä sitä saa ohittaa. Uhrilla ei ole mitään hävettävää.

Perheen aikuisella on myös merkittävä rooli uhrin tukemisessa, Hellman sanoo.

– On tärkeää kertoa lapselle tai nuorelle hänen ikätasonsa mukaisesti siitä, mitä rikosprosessissa tapahtuu ja miten asiat etenevät.

– On tärkeää pitää kiinni arjen rutiineista, niin paljon kuin mahdollista, koska arjen jatkuminen voi auttaa koko perhettä rikoskokemuksesta toipumisessa.