Forecan lumensyvyyskartalla havaittu virheellinen yli kahden metrin lumikertymä Lokassa herätti huomiota. Viikon sääennuste lupaa kuitenkin lumisateita laajalti Etelä- ja Keski-Suomeen.


Keskiviikon ja torstain aikana etelästä saapuva matalapaine tuo lumisateita suureen osaan maata. Autoilijoiden kannattaa varautua huonoon ajokeliin. Antti Mannermaa
Kovimmat ja tarkkasilmäisimmät lumenodottajat saattoivat huomata sunnuntaina Forecan lumensyvyyskartassa oudon yksityiskohdan. Kartan mukaan Lokassa, Sodankylässä, olisi mitattu peräti 206 senttimetriä lunta. Forecan meteorologi Sara Salonen kertoo, että kartalle oli tosiaan lipsahtanut noin hurja luku.
– Tällä hetkellä kyseistä havaintoa ei enää näy, sillä se oli virheellinen ja on jo korjattu.
Hänen mukaansa virheellisiä havaintoja ilmenee toisinaan.
– Havainnoissa on välillä virheitä, mutta ne huomataan ja korjataan mahdollisimman nopeasti. Tällä kertaa sinne oli päässyt tällainen eksymään, Salonen selventää.
Kartta oranssina
Tällä viikolla lunta on kuitenkin tulossa myös Etelä-Suomeen. Salosen mukaan keskiviikon ja torstain aikana etelästä saapuva matalapaine tuo lumisateita suureen osaan maata.
– Talvi on vähitellen saapumassa eteläänkin uudestaan, Salonen ennustaa.
Ilmatieteen laitoksen varoituskartta on varsin värikäs sekä keskiviikkona että varsinkin torstaina. Torstaina koko Suomi Lappia lukuun ottamatta on merkitty vaarallisen sään alueeksi. Voimassa on liukkaan ajokelin varoitus sekä tuulivaroituksia maa- ja merialueelle.
Vaikka yli kahden metrin lumikertymiä ei ole tiedossa, niin siitä huolimatta esimerkiksi autoilijan kannattaa nyt viimeistään varautua talvikeleihin.
– On mahdollista, että lumikertymät ovat 10–20 senttimetrin luokkaa. Mukana on kuitenkin myös vesisateita, jotka sulattavat maassa olevaa lunta. Ihan etelässä sateiden olomuoto vaihtelee, Forecan Salonen lisää.
Suurimmat lumisateet painottuvat maan etelä- ja keskiosaan. Pohjois-Suomen lumikertymät jäävät vähäisemmiksi.
– Pohjoisessa lunta voi paikallisesti kertyä enemmänkin, mutta yleisesti puhutaan muutamista senteistä. Tämän viikon sateet keskittyvät pääosin maan etelä- ja keskiosiin.
Maan keskiosassa lumikertymät voivat yltää 20 senttimetriin. Salosen mukaan koko viikon jatkuu viileämpi sää ja lumi näyttää pysyvän maassa.
– Äkillistä lämpenemistä ei ole ennusteissa, joten kyllä nyt olisi syytä niitä talvirenkaita vaihdella. Keskiviikon ja torstain aikana lunta tulee runsaasti, joten siihen mennessä talvirenkaat olisi hyvä olla alla, Salonen suosittelee.
Forecan Joanna Rinne varoitti sääblogissa myös voimakkaista myrskytuulista, jotka voivat iskeä Suomeen.
– Yli 25 m/s keskituulet voivat olla mahdollisia merialueilla laajallakin alueella, ja jopa myrskypuuskia voi esiintyä koko maassa maa-alueillakin, Rinne kirjoittaa Forecan blogissa.
Lunta voi tulla viikon aikana reilusti. Arkistokuva. Anu Kivistö
