Lapissa rikotaan pakkasennätyksiä ja muualla maassa on lauhaa.


Lapissa rikotaan pakkasennätyksiä, muualla maassa on lauhaa. Mikko Huisko
Suomi on sään puolesta jakautunut voimakkaasti kahtia. Samaan aikaan Lounais-Suomessa useat joet tulvivat teille ja pientareille, Pohjois-Lapissa mitataan kuluvan talven pakkasennätyksiä.
Toistaiseksi kylmin lukema on mitattu keskiviikkona Sodankylässä. Pakkasta parahti mittariin 25,2 astetta. Pakkasennätys voi kuitenkin paukahtaa rikki jo tulevana yönä, sillä Keski- ja Pohjois-Lapissa lämpötilat saattavat painua torstain vastaisena yönä ja torstaiaamuna -25 ja jopa -30 asteeseen.
Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo tuoreessa sääblogissa, että Suomen sää on jakautunut voimakkaasti kahtia.
Lapissa on kovia pakkaslukemia ja maan etelä- ja keskiosassa on lauhaa.
– Lapissa lämpötila pysyy tällä viikolla pääosin pakkasella, kun taas Lapin eteläpuolella, etenkin maan etelä- ja keskiosassa, päivälämpötilat ovat enimmäkseen plussalla, Rinne kirjoittaa.
Pakkanen kiristyy ja lauhtuu pohjoisessa
Tulevan yön lämpötilat pysyvät maan etelä- ja keskiosissa pääosin plussan puolella. Lapissa lämpötilat ovat laajalti 5-20 pakkasasteessa. Keski- ja Pohjois-Lapissa aamun lämpötilat saattavat paikoin tavoitella jopa -30 astetta.
– Torstaina Lapissa sää muuttuu jonkin verran pilvisempään suuntaan, vaikka paikoin sää pysyy yhä selkeänä. Maan etelä- ja keskiosassa tulee paikoin sadekuuroja vetenä. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa kuuroittaisia sateita tulee veden lisäksi räntänä ja lumena, Rinne kertoo blogissaan.
Torstaiset päivälämpötilat ovat Etelä-Lapin muutamasta pakkasasteesta aina Pohjois-Lapin pariinkymmeneen pakkasasteeseen.
Lapin eteläpuolella lämpötilat pysyvät nollan molemmin puolin. Etelä- ja keskiosassa lämpötilat ovat joitain asteita plussalla.
Perjantain aikana maan pohjoisosan yli liikkuu hajanainen sadealue kohti etelää. Sadealueen eteläpuolella sää on pilvinen ja poutainen.
Päivälämpötilat lauhtuvat perjantaina ja pakkasta mitataan viiden asteen molemmin puolin.
Maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat ovat 0-3 asteen vaiheilla ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa nollan molemmin puolin.
Viikonloppuna hajanaisia sateita
Tämän hetkisen ennusteen mukaan maan keskiosaan leviää lännestä sateita, jotka voivat tulla kaikissa vetenä, räntänä tai lumena.
– Hajanaisia sateita tulee siellä täällä, ainoastaan Lapin sateet tulevat lumena. Päivälämpötilat pysyvät maan etelä- ja keskiosassa pääosin plussalla ja pohjoisessa nollan tuntumassa tai pakkasella, Rinne kirjoittaa.
Sunnuntain ennuste on koko maassa enimmäkseen pilvinen.
