Jämsän kaupunginhallitus varaa ensi vuodelle rahaa myös uuden liikuntahallin suunnitteluun ja Paunun urheilukentän ajanottojärjestelmään. Talousarviomuutokset hyväksyttiin hallituksessa, mutta lopullisesti talousarviosta päättää ensi maanantaina kokoontuva valtuusto.
Liikuntahalli sisällytettiin talousarvioon Merja Lahtisen (kesk.) esityksessä. Lahtinen esitti uuden liikuntahallin rakentamista vanhan, tiensä päähän tulleen hallin tilalle. Hanketta varten varataan ensi vuodelle 100 000 euroa ja rakentamiseen 4,5 miljoonaa euroa vuodelle 2026.
Lotta Ahola (kok.) esitti, että Paunun urheilukentän ajanottojärjestelmä uusitaan enintään 25 000 eurolla. Molemmat liikuntalisäykset hyväksyttiin yksimielisesti.
Kolmas talousarviomuutos koski koulunkäynninohjaajien työaikaa. Ulla Patronen (sd.) esitti, että koulunkäynninohjaajien lomauttaminen koulujen loma-aikoina poistetaan, koska toimi on ristiriidassa henkilöstön yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman kanssa. Myös tämä muutos hyväksyttiin.