Tuoreen vuodenaikaennusteen mukaan Suomen talvesta on tulossa keskimääräistä lämpimämpi.


Myös muualla Euroopassa talven ennustetaan olevan keskimääräistä lämpimämpi. Kuvituskuva. RONI LEHTI
Suomeen on luvassa keskimääräistä lämpimämpi talvi. Näin ennakoi Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF uudessa vuodenaikaisennusteessaan.
Suomi hehkuu ennustekartalla punaisena merkkinä keskimääräistä lauhemmasta talvisäästä. Lämpötilojen odotetaan olevan 1–2 astetta keskimääräistä korkeampia ja maan pohjoisosassa poikkeama voi paikoin olla jopa yli 2 astetta.
Kolmen kuukauden ennustejakso kattaa tammi–maaliskuun.
– Vuodenaikaisennusteen mukaan kolmen kuukauden jakso tammikuusta maaliskuuhun on koko Suomessa selvästi ajankohdan keskiarvoa lämpimämpi, meteorologi Joanna Rinne sanoo Forecan sääblogissa.
Ennusteessa muistutetaan, että sään vaihtelu viikkojen ja kuukausien sisällä voi kuitenkin olla suurta. Vuodenaikaan nähden odotettavissa on myös normaalia enemmän sateita.
– Etelässä sateiden olomuoto vaihtelisi eniten ja maan keskiosassa jonkin verran, mutta pohjoisempana Suomessa lumipeite saattaisi kasvaa tavanomaista paksummaksi. Maan pohjoisosassa olisi mahdollisesti vähemmän kylmiä korkeapainetilanteita kuin tavanomaisena vuonna, Rinne jatkaa.
