Äärioikeistolainen Active Club Finland käyttää maailmalta tunnettua taktiikkaa itsenäisyyspäivän mielenilmauksessa.

Äärioikeistolainen Active Club Finland osallistuu itsenäisyyspäivän Suomi Herää -marssiin Helsingissä ja järjestää marssilla “mustan blokin”.Mustan blokin taktiikka, joka peittää mielenosoittajien henkilöllisyyden, on käytössä ympäri maailmaa ja liitetään usein äärivasemmistoon, mutta äärioikeistokin on omaksunut sen.Active Club Finland pyrkii luomaan “valkoista rotutietoisuutta” ja vastustaa globalisaatiota.

Äärioikeistolainen ja avoimen rasistinen järjestö Active Club Finland aikoo osallistua itsenäisyyspäivän Suomi Herää -marssiin Helsingissä.

Järjestö ilmoittaa Telegram-sivuillaan järjestävänsä marssilla niin sanotun ”mustan blokin”.

– Helsinki on meidän! Liity kansallismielisten autonomiseen ja kaikille avoimeen mustaan blokkiin itsenäisyyspäivän marsseilla, järjestö kirjoittaa.

Tohtori Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta kertoo, että samanlainen tempaus nähtiin jo viime vuoden marssilla. Blokissa oli Kotosen mukaan vieraita muun muassa Ranskasta.

– Viime vuonna ei mitään yhteenottoja tullut. Jonkinnäköistä potentiaalia sille kuitenkin on, hän sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tällaisella julkaisulla Active Club Finland ilmoittaa mustasta blokista. Telegram/ Kuvakaappaus

Tätä se tarkoittaa

Musta blokki on mielenosoittajien taktiikka, jota on käytetty ympäri maailmaa.

Sen osallistujat yhdistetään usein äärivasemmistoon, kuten anarkismiin, anarkokommunismiin tai globalisaation vastaiseen liikkeeseen. Muun muassa äärivasemmistolainen Antifa-liike on käyttänyt usein mustaa blokkia.

– Voidaan ajatella, että tässä on lainattu samaa ideaa. Äärioikeistolla on kuitenkin ollut autonomisia liikkeitä esimerkiksi Saksassa, eli ei t ämä täysin anarkistien touhua ole ollut. Suomessa tätä voi kuitenkin pitää poikkeuksellisena, Kotonen kertoo.

Taktiikan perusidea on, että mielenosoittajat käyttävät mustia vaatteita, hiihtomaskeja, huiveja, aurinkolaseja tai muita kasvoja peittäviä ja suojaavia varusteita.

Tarkoituksena on peittää mielenosoittajien henkilöllisyys sekä poliisilta että poliittisesti erilaisilta järjestöiltä vaikeuttamalla osallistujien erottamista. Maskeilla on tarkoitus suojautua myös pippurisumutteelta.

– Voisi ajatella, että he ovat turvaamassa mielenosoitusta mahdollisilta ulkopuolisilta puuttujilta, Kotonen toteaa.

Mustaa blokkia käytettiin ensimmäisen kerran Saksassa 1980-luvulla, kun viranomaiset pyrkivät häätämään talonvaltaajia.

Yhdysvalloissa taktiikka tuli tunnetuksi vuonna 1999 Maailman kauppajärjestön vastaisissa protesteissa. Silloin ryhmä mustana blokkina olleita mielenosoittajia tuhosi suuryritysten toimitiloja Seattlen keskustassa.

– Mustat blokit ovat edustaneet radikaaleimpaa ja yhteenottoihin taipuvaisinta osaa mielenosoittajaryhmistä, Kotonen sanoo.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Musta blokki mielenosoituksessa Ranskassa heinäkuussa. Lähes 5 000 ihmistä protestoi Toulousen ja Castresin välistä valtatiehanketta. AOP

Tällainen järjestö

Mustan blokin järjestävä Active Club Finland kuvailee itseään joukoksi kansallismielisiä aktivisteja, jotka toimivat omissa paikalliskerhoissaan eri puolilla Suomea. Järjestö värvää uusia jäseniä sosiaalisen median kanavillaan.

Active Club pyrkii luomaan “valkoista rotutietoisuutta” ja pitää vihollisinaan juutalaisia sekä seksuaalivähemmistöjä. Liike on myös globalisaatiota vastustava.

Suomeen yhdysvaltalaisperäinen liike rantautui vuonna 2022. Vuoteen 2024 mennessä kerhoja on perustettu ainakin Uudellemaalle, Turun seudulle, Tampereelle, Ouluun ja Kokkolaan.

– Muutamia kymmeniä ihmisiä siinä on mukana. Mistään sinällään suuresta ilmiöstä Suomessa ei ole kyse, mutta maan mittakaava huomioiden se on kasvanut kohtuullisen kokoiseksi, Kotonen sanoo.

Yhdysvaltalaismedia Vice Newsin mukaan Active Club -verkostolla on yhteensä ainakin sata kerhoa eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja

Suomen Active Club -verkosto koki takaiskun, kun ryhmittymän käyttämä kerhotila paloi Hyvinkäällä.

Active Club Finlandin hiljattain julkaisemissa kuvissa ja videoilla sen mustiin pukeutuneet jäsenet muun muassa kiinnittävät tolppiin itsenäisyyspäivän marssia ja valkoista ylivaltaa markkinoivia tarroja.

Uusnatsien järjestämä Suomi Herää -kulkue lähtee itsenäisyyspäivänä liikkeelle Rautatientorilta kello 16. Osallistujat marssivat Mikonkadun, Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kautta Eduskuntatalolle.

Ainakin osa Suomi Herää -marssijoista tulee osallistumaan myös kello 18.30 alkavaan 612-soihtukulkueeseen. Mielenilmaus on noussut viime päivinä otsikoihin kansanedustaja Teemu Keskisarjan (ps) osallistumisen myötä.

Arkistokuva Suomi Herää -marssin mielenosoittajista viime vuodelta. PASI LIESIMAA