Terveyden edistämisen professori rajoittaisi viinan ja herkkujen saatavuutta, mutta korostaa myös asenneilmaston muuttamista.

Juttusarjassa eri alojen asiantuntijat kertovat, miten pistäisivät Itä-Suomen kehitykseen vauhtia.

Epäterveellisille elintarvikkeille korkeampi verotus. Limut ja karkit vain ruokakauppoihin. Herkkujen pakkauskokoja pienemmiksi. Alkoholin mainonnan kieltäminen ja saatavuuden kiristäminen. Hoitoon ohjaaminen varhaisemmassa vaiheessa. Työyhteisöt tiiviimmin osaksi terveystalkoita.

Tässä keinoja, joilla Itä-Suomen yliopiston terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen ratkaisisi Itä-Suomen suurimpia terveysongelmia eli alkoholinkäyttöä ja lihavuutta.

Alkoholiongelman ratkaisemisessa ensisijaisen tärkeää on Laatikaisen mukaan ehkäisevä päihdetyö, jolla vaikutetaan päihteitä käyttävien tietoihin ja asenteisiin, sekä toisaalta suojataan päihteiden haitoilta ja niille altistavilta riskitekijöiltä.