Venezuelan opposition kampanjasivuilta. Vaalitulokset perustuvat opposition saamiin vaaliasiakirjoihin
Vaikka vuosi ei ole vielä vaihtunut, huomio kääntyy jo Venezuelan ja Yhdysvaltain vallanvaihtoon.
Saa nähdä, tuleeko Nicolás Madurosta jälleen kerran presidentti vilpillisten vaalitulosten seurauksena. Venezuelan presidentin virkaanastujaisseremonia on 10.1. Maduro valmistuu jo seremonioihin. Samalla Espanjassa turvassa oleva Venezuelan vaalit voittanut presidentti Edmundo González Urrutia vannoo yhä matkustavansa Venezuelaan ja astuvansa valtaan.
Yhdysvallat, Euroopan Unioni, Argentiina ja moni muu valtio ovat tunnistaneet González Urrutian vaalivoiton. Auttaako se demokratian saamista Venezuelaan?
Maduro on myös kutsunut kannattajansa kuukauden mittaisiin tukimielenosoituksiin. Odotettavissa on, että myös oppositio kutsuu lähipäivinä venezuelalaisia kaduille Maduron vallassa jatkamisen aikeita vastustamaan. Jäämme odottamaan mitä Venezuelassa tapahtuu. Toistuvatko Venzuelassa Syyrian tapahtumat? Muutos Venezuelasssa voisi vaikuttaa muutoksiin myös Nicaraguassa ja Kuuubassa.
Trumpin virkaanastujaiset ovat 20.1. ja sekin aiheuttaa huolta Nicaraguan, Venezuelan ja Kuuban valtapiireissä. Ymmärrettävästi se, että Marco Rubiosta tulee yksi Trumpin hallinnon kahdesta ulkoministeristä pistää diktaattoreita miettimään. Marco Rubio on vetänyt kovaa linjaa Venezuelan, Nicaraguan ja erityisesti Kuuban suhteen. Rubio on esimerkiksi vastustanut Yhdysvaltain suhteiden normalisoimista Kuubassa. Rubio pitää Miguel Díaz -Canelin, Nicolás Maduron ja Daniel Ortegan hallinnot rikollisina. Melkein jokaisen Nicaraguan ja Venezuelan hallinnolle asetettujen sanktioiden takana on Marco Rubio.
Vuosi 2024 oli maailman politiikassa levoton, mutta on parasta varautua siihen että vuotena 2025 levottomuuden lisääntyvät koska vuosi alkaa ainakin Amerikan mantereella levottomasti, mutta diktatuurien vastustajille myös toivon merkeissä.