Suomi pelaa lauantaina MM-välierässä. Puolivälierä Slovakiaa vastaan oli tapahtumia täynnä.


Petteri Rimpinen oli taas Suomen voiton takuumies yhdessä Jesse Nurmen kanssa. AOP
Nuoret Leijonat tuli MM-puolivälierään kuin sonnit laitumelle. Joukkue takoi ensimmäisessä erässä kolme maalia.
Suomen avauserän maalintekijät olivat Jesse Kiiskinen, Jesse Nurmi ja Kasper Halttunen.
Joukkueen valmistautuminen isoon otteluun selvästi onnistui.
– Ihan perusasioita käytiin läpi. Emme muuttaneet mitään, ihan normaalilla valmistautumisella mentiin ja se varmaan onnistui, sanoi Rasmus Kumpulainen.
Kumpulainen teki Suomen neljännen osuman ja Nurmi teki vielä päätöserässä illan toisen.
– Ehkä me pystyttiin enemmän hallitsemaan kiekkoa tänään. Siinä oli ero kahden joukkueen välillä. Oli kyllä vauhdikas peli ja lopussa meni vielä jännäksi, sanoi 2+1 pistettä tehnyt OHL:n London Knightsissa pelaava Nurmi.
Kaksi maalia ja syöttö, oliko tänään Nurmen ilta?
– Ei sinänsä ollut. Kentältä hyvä peli, sain hyvät syötöt siinä. Ei näitä yksi voi ratkoa.
Pitkä paussi
Heti toisen erän alussa Topias Hynninen sai kiekon maaliin, se meni hyökkääjän luistimesta sisään. Osumaa tarkastettiin videolta pitkään ja se hyväksyttiin.
Sitten Slovakia haastoi maalivahdin häirinnästä, ja maali hylättiin.
Videoidenkatselu kesti useita minuutteja, eikä se miellyttänyt pelaajia.
Pieniniemi suihkuun
Aron Kiviharju antoi tuomaristolle palautetta. AOP
Emil Pieniniemi jyräsi toisessa erässä ajassa 9.32 Luka Radivojevicin keskialueella, ja taklaus osui ainakin osittain polveen. Slovakki makasi pitkään todella tuskissaan jäässä ja hänet saatettiin ulos kaukalosta.
Pieniniemelle tuli 5+20 minuuttia rangaistusta ja peli päättyi siihen.
Suomen kippari Aron Kiviharju keskusteli erän päätteeksi pitkään päätuomari Mikael Holmin kanssa asiasta.
– Kysyin, että olitko varma asiasta. Sanoin, että aika kova tuomio. Että tuolla on kaksi joukkuetta, että toiseenkin suuntaan voi antaa jonkun jäähyn. Ruotsalainen tuomari, niin nämä ovat aina vähän vaikeita tapauksia, Kiviharju sivalsi TV5:n haastattelussa.
– En lähde sen enempää sanomaan, mutta ehkä olisi voinut mennä toisinkin päin jotain, ynnäsi Nurmi tuomaritoiminnan.
Suomen joukkue tuuletti isosti välieräpaikkaa.
– Loistavalta, loistavalta tuntuu pelata MM-välierässä. Perjantaina palautellaan lauantain isketään. Kyllä, tämä joukkue on valmis menemään finaaliin, Nurmi iloitsi.
