Éowyn-myrskyyn varaudutaan Britteinsaarella. Irlannissa on voimassa punainen tuulivaroitus.

Suomeen kantautuu runsaasti sateita viikonloppunan myrskyn jäljiltä. Mikko Huisko

Britteinsaarille iskee perjantaina voimakas Éowyn-myrsky, jonka rippeistä Suomi saa osansa viikonloppuna.

– Perjantaina aamulla Irlannin rannikolla keskituuli voi olla 45 metriä sekunnissa, merellä puuskissa jopa yli 65 metriä sekunnissa. Jos tämä ennuste toteutuu, tulee tästä myrskystä merkittäviä vaikutuksia Irlantiin ja Isoon-Britanniaan, sanoo meteorologi Joonas Koskela Forecan sääblogissa.

Éowynin keskituuli tarkoittaa, että se yltäisi tuuliasteikolla reippaasti yli hirmumyrskylukemien. Keskituuleltaan yli 33 metriä sekunnissa puhaltavaa tuulta voidaan pitää hirmumyrskynä.

Esimerkiksi Irlannin viranomaiset ovat ennakoineet tulevaa myrskyä yhdeksi pahimmista, mitä Irlanti on koskaan nähnyt. Viranomaiset suosittelevat irlantilaisia suojautumaan sisätiloihin ja välttämään etenkin rannikkoalueella liikkumista.

Irlantiin on annettu punainen tuulivaroitus, joka vastaa hengenvaarallista tuulta. Myrskyn odotetaan repivän irtaimistoa, kaatavan puita, katkovan sähköjä ja aiheuttavan tulvia.

– Ryhdy suojelemaan itseäsi ja omaisuuttasi, Irlannin valtiollinen meteorologian keskus kehottaa.

Jos et näe upotusta, voit katsoa sen täällä.

Suomeen sateita ja tuulta

Tämän hetken ennusteen mukaan myrskymatalapaineen keskus jää Norjan rannikolle, mutta myrskysateita leviää suureen osaan Suomea lauantaina. Odotettavissa on sadetta kaikissa olomuodoissa.

– Sateet alkavat näillä näkymin etelässäkin märkänä lumena lauantain vastaisena yönä, mutta muuttuvat vetisiksi. Isoimmat lumikertymät tulevat ennusteen mukaan Pohjois-Pohjanmaalle ja Lounais-Lappiin, missä lunta voi tulla yli 10 senttimetriä, Koskela ennustaa.

Iltapäivästä sateet muuttuvat vetisemmäksi. Sade jatkuu myös sunnuntaina, jolloin Lappiin voi sataa 5–10 senttimetriä lisää lunta. Etelä-Lapissa ja Koillismaalla lunta voi tulla viikonlopun mittaan yhteensä 10–15 senttimetriä.

Etelässä sää on lauhempaa ja tuulista. Lämpötila on 2–5 astetta plussalla. Tuulet voimistuvat lähelle myrskylukemia Selkämerellä. Myös läntisillä ja lounaisilla merialueilla on ainakin myrskypuuskia lauantaina iltapäivällä ja illalla. Isossa osassa maata tuuli on puuskaista.

IL Paras Sää - Säätiedot ja sääennusteet