Maan parasta leipuria etsivän Koko Suomi leipoo -ohjelmasarjan 10. tuotantokaudella yhtenä tuomareista nähdään mikkeliläisittäin tuttu nainen, kondiittorimestari Juliana Hokkanen. Esedun osaamispäällikkönä työskentelevä Hokkanen on tuomaroimassa telkkarileivonnaisia toista kauttaan.

Maaliskuun 3. päivänä MTV 3-kanavalla käynnistyvä kausi on ohjelman kymmenes ja siten juhlakaudeksi nimetty. Sen kunniaksi leivontateltta sijoitettiin viime kesänä Saimaan rannalle, lappeenrantalaisiin maisemiin.

Ohjelman tekeminen oli innostavaa, rempseää ja erittäin hauskaa.

Juliana Hokkanen

– Meillä kaikilla synkkasi todella hyvin yhteen ja ohjelman tekeminen oli innostavaa, rempseää ja erittäin hauskaa, Hokkanen kertoo tiedotteessa.

Hän toteaa sarjan onnistuneen nostamaan rimaa kilpailijoiden leivontataitojen suhteen.

– Kaudella nähdään takuulla taidokkaita tekniikoita, perinteiden uudistamista ja rohkeita makuyhdistelmiä, jotka saavat veden kielelle.

Juhlakaudella on mukana 12 kilpailijaa eri puolilta Suomea, ei kuitenkaan yhtään eteläsavolaista tällä kertaa.

MTV:n tiedotteessa kerrotaan kauden yhdeksännen jakson keskittyvän juhlintaan leivonnan merkeissä. Jaksoon osallistuu kilpailijoiden lisäksi joukko tunnettuja suomalaisia Gogi Mavromichaliksesta Enni Koistiseen.