Leijonan luola Suomi jatkuu tänään uusin jaksoin.

Leijonan luola Suomessa nähdään myös tilanne, jossa Roni Bäck viestittelee Jenni Kynnöksen kanssa. Tapa on epätavallinen. Roni heittää Jennille rytistetyn paperilapun. Sanoma

Suomalaiset etsivät taas tv:ssä sijoittajia yrityksiinsä, kun Leijonan luolan uusi kausi alkaa.

Avausjaksossa mukana nähdään muun muassa Aleksi Laakkonen, joka tuo näytille samuraikulttuurista ammentavia puuharjoitusmiekkoja. Pian käy ilmi, että Laakkosella on leijonien joukossa vanha tuttu. Hän on Kim Väisänen.

– Muistanko oikein, että ensimmäinen start upisi päättyi saattohoitoon asti, Väisänen kysyy tv:ssä.

– Kyllä, todella pahasti tuli dunkkuun sekä taloudellisesti että henkisesti, Laakkonen käyttää termiä, jolla kertoo ottaneensa kuvainnollisesti turpaan.

Yrityksessä oli mukana muun muassa nimekkäitä urheilulegendoja. Sijoittajat menettivät konkurssissa Laakkosen laskujen mukaan noin 2,2 miljoonaa euroa.

Aleksi Laakkonen järjestää leijonille tv:ssä kunnon show’n. Sanoma

Uutta yritystään varten Laakkonen hakee nyt 200 000 euron sijoitusta. Lisäksi hän haluaa panna pystyyn kansainvälisen joukkorahoituskampanjan.

– Joukkorahoituskampanjahan on se, että otetaan tuulipukukansalta rahat pois, Väisänen huomauttaa.

Laakkonen on toista mieltä. Hänestä joukkorauhoituksella paljastuu, onko tuotteelle olemassa markkinoita. Se on vielä prototyyppi.

– Tämä ensimmäinen porukka on se, jolta otetaan ne fyrkat, Laakkonen lausuu tv:ssä.

Tässä kohtaa Väisänen kavahtaa. Hän keskeyttää tuttavansa, jonka puheet ovat hänelle liikaa.

– Anteeksi, sinä sanoit just, että “huijataan ensimmäinen aalto rahoittamaan tätä”, Väisänen kiroilee vielä perään paheksunnan merkiksi.

– Minun mielenrauhani ei missään tapauksessa riitä tällaiseen, hän vetäytyy välittömästi pelistä.

Ruutuun saadaan tänään kolme vanhaa leijonaa ja kaksi uutta. Noora Fagerström, Jari Sarasvuo ja Sami Hedberg eivät enää jatka mukana. Atte Mäläskä, Sanoma

Laakkoselle jää neljä muuta leijonaa jäljelle. Heistä kaksi on Väisäsen tavoin jo entuudestaan ohjelmasta tuttu. Jenni Kynnöksen ja Elias Aallon lisäksi ruutuun saadaan myös syväteknologiaan erikoistunut sijoittaja Inka Mero ja yrittäjä-tubettaja Roni Bäck.

Leijonan luola Suomi tänään Nelosella kello 21.00 & Ruudussa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.

Leijonan luola -ohjelman tuomarit kertovat, millaisia rahankäyttäjiä he ovat. Inka Soveri