Tanska johtaa Suomea jo 11 pisteellä.

Olivier Nkamhoua on pitänyt Suomen pelissä mukana.

Kööpenhaminalaisen Farum Arenan penkeillä oli vielä tilaa, kun Tanska ja Suomi lämmittelivät ennen EM-karsinnan päätösmatsia.

Kotiyleisön intoa oli varmasti laskenut perjantainen Georgia-tappio, joka sinetöi sen, etteivät juutit pääse lopputurnaukseen.

Susijenginkin osalta kyse oli vain kenraaliharjoituksesta ennen kesän huipputapahtumaa.

Punapaidat ottivat kuitenkin komennon heti ottelun alusta lähtien. Päävalmentaja Lassi Tuovi joutuikin ottamaan ensimmäinen aikalisän isäntien johtaessa 12–5.

Peli ei kuitenkaan merkittävästi parantunut. Tanska sai hengen päälle, kun taas Susijengin esityksistä paistoi epävarmuus.

Suomen hyökkäyspeli alkoi sujua vasta, kun Olivier Nkamhoua alkoi kantaa vastuuta siitä.

Toinen jakso käynnistyi jälleen Tanskan pienellä nykäisyllä, ja Tuovi käytti toisen aikalisän juuri erän puolivälissä.

Tauolla Tanska johti 47–41.

Kolmas erä oli varsin rikkonainen. Suomi ei ole johtanut ottelua vielä sekuntiakaan, mutta sillä on vielä viimeinen neljännes aikaa kääntää se edukseen.

Tanska repi etumatkan parhaimmillaan 13 pisteeseen. Se johtaa ennen viimeisen erän alkua numeroin 70–59.

Nkamhoua on lähes yksin pitänyt Susijengiä mukana taistelussa. Chemnitzin ammattilainen on nakuttanut hienosti jo 21 pistettä, kun muista runkopelaajista vain Elias Valtonen on yltänyt yli kymmeneen (11).

EM-kisajoukkueet

Suomi, Kypros, Latvia, Puola, Serbia, Liettua, Slovenia, Israel, Turkki, Italia, Espanja, Belgia, Kreikka, Georgia, Viro, Britannia, Tšekki, Ranska, Bosnia-Hertsegovina, Portugali, Saksa, Montenegro, Ruotsi, Islanti

EM-karsintaottelu Tanska–Suomi alkaa kello 21.00. Iltalehti seuraa ottelun etenemistä tässä jutussa.