Mäkihyppyasiantuntija Petter Kukkonen kertoo, miksi pukukikkailu on saanut jatkua jo 10–15 vuotta ja miten siitä voisi lopulta päästä eroon.

– Surullistahan se on, että mitään ei ole opittu, Petter Kukkonen huokaa.

Norjalaisten pukukikkailu ei tullut Suomen yhdistetyn maajoukkueen entiselle päävalmentajalle yllätyksenä.

– Ihan samankaltaisia asioita olemme nähneet 10–15 vuoden aikana eri maiden toimesta. Tällä kertaa se sattui olemaan Norja, Kukkonen jatkaa.

Aiemmin varusteisiin kohdistunut manipulaatio on yritetty painaa villaisella, mutta nyt kun peräti viisi norjalaista narahti kotikisoissaan, edessä on mäkihypyn historian suurin skandaali.

– Nyt kun tämä lävähti vihdoin kaikkien silmille, se avaa paikan muuttaa asioita. Se on ainoa asia, miksi skandaalin takia voi olla iloinen.

”Uusi normaali”

Pitkään jatkunut kikkailu puvuilla johtuu Kukkosen mukaan Kansainvälisen hiihtoliiton (Fis) kyvyttömyydestä puuttua välinetestaukseen ja -kehitykseen sekä valta-asemaa käyttävien maiden halusta puolustaa mustasukkaisesti omia etujaan.

– Kun kulttuuri on homehtunut ja se on ikään kuin kaikille maille uusi normaali, sääntöjen venyttäminen sallitaan hiljaisesti, Kukkonen kertoo.

Mies toimi Suomen yhdistetyn maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2012–2022. Sitä ennen hän valmensi viisi vuotta Viron yhdistetyn ja mäkihypyn maajoukkueita.

– Tiedän, että suurin osa maajoukkueista on tehnyt vastaavanlaisia peliliikkeitä siellä sun täällä. Se on totta kai tosi väärin, mutta ei ole muuta vaihtoehtoa, jos haluaa pärjätä. Sitä tehdään koko ajan taustalla, mutta tosi harvoin siitä jää kiinni, Kukkonen kertoo.

Ongelman ydin

Petter Kukkonen toivoo, että mäkihypyn pukukikkailu saataisiin vihdoin kuriin. PASI LIESIMAA

Fis-pomot eivät aluksi halunneet kommentoida norjalaisten toimia. Toimittajien yhteydenottoihin ei vastattu. Lopulta liitto ilmoitti, että se aloittaa asiasta tutkinnan.

– Tämä on koko ongelman ydin. Kun Fis tutkii itse aiheuttamaansa ongelmaa, on aika helppo arvata, minkälaiseen johtopäätökseen tässä päästään, Kukkonen sanoo.

Myöhemmin Fis ilmoitti, että tapausta tutkii ulkopuolinen elin. Tämä elin on tosin liiton valitsema, eikä sen nimeä kerrottu julkisuuteen.

Se on kuitenkin selvää, ettei Fis halua antaa lajin suurimmille supertähdille kovia kilpailukieltoja, koska se olisi bisneksen kannalta silkkaa typeryyttä.

– Onneksi on olemassa myös muita tahoja, jonne voi valittaa, Kukkonen huomauttaa.

Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo. Sen Kukkonen sai huomata itse, kun hän yritti saada huijarit kiinni ovelalla kikalla ennen Pekingin 2022 talviolympialaisia.

”Räjähdysherkkä asia”

Yhdistetyn maailmancupia kisattiin tammikuussa 2022 Itävallan Seefeldissä, vain hetki ennen Pekingin olympialaisia.

Kukkonen ja hänen apuvalmentajansa Falko Krismayr valmistelivat lakimiesten kanssa vastatoimenpiteitä ja ottivat yhteyttä innsbruckilaiseen tuomioistuimeen.

– Maksoimme keikasta kymppitonnin, Kukkonen muistelee.

Miesten toiveena oli, että paikallinen poliisi tekisi pukuratsian Seefeldin maailmancupin osakilpailun yhteydessä.

– Idea oli tehdä samantyyppinen poliisiratsia kuin Seefeldin MM-hiihdoissa 2019, kun Itävallan joukkueessa käytettiin veridopingia.

Kukkonen halusi toteuttaa suunnitelmansa juuri Itävallassa, koska maassa urheiluun liittyvä manipulaatio on laissa jyrkästi kielletty.

– Se olisi ollut räjähdysherkkä asia siellä.

Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut.

– Aikataulusyiden vuoksi epäonnistuimme. He eivät ottaneet asiaa käsittelyyn, koska jätimme ilmoituksen liian myöhään. Heillä ei ollut aikaa valmistautua siihen.

Kovat panokset

Kukkosen mielestä Kansainväliselle hiihtoliitolle pitää antaa kaikesta huolimatta mahdollisuus toimia nyt oikein. Jos ongelmat lakaistaan jälleen maton alle, Kukkonen toivoo, että joku uskaltaisi viedä asian eteenpäin ulkopuoliselle taholle tutkittavaksi.

Tällainen taho voisi olla esimerkiksi urheilun kansainvälinen välimiesoikeus CAS, joka on urheilujärjestöistä riippumaton korkein kansainvälinen valitus- ja muutoksenhakuelin.

– Jollain pitäisi vain olla riittävästi rohkeutta, rahaa ja halua selvittää asia.

Näitä ominaisuuksia ei ole toistaiseksi löytynyt keltään. Kukkonen ymmärtää sen hyvin.

– Monet lajiliitot ovat mukana tässä pelissä. Ja jos on jotenkin osoitettavissa, että itsekin on tehnyt jonkinlaista vilunkipeliä vuosien varrella, niin…

Moni lajiliitto joutuisi valittaessaan miettimään sitä, narahtaisiko itsekin samalla.

– Ja mitä se taas tarkoittaisi omalle uskottavuudelle, medianäkyvyydelle, tv-sopimuksille ja muille yhteistyökumppaneille? Ei ole helppo juttu lähteä siihen, koska panokset ovat kovat.

Mallia suunnistuksesta?

Mäkihyppylegenda Janne Ahonen kertoi Ylen haastattelussa, että pukukikkailulla voi saavuttaa jopa suuremman hyödyn kuin dopingilla.

Kukkonen on samaa mieltä. Sen vuoksi hän toivoo, että välinekikkailusta annettaisiin samanlaisia sanktioita kuin dopingrikkeistä.

– En halua ottaa kantaa Norjan tilanteeseen, koska vastaavanlaisia ennakkotapauksia ei ole, mutta kun Kiinassa sotilassuunnistuksen MM-kisoissa urheilijat kävivät tutustumassa rasteihin etukäteen, he sekä valmentajat saivat 2–4 vuoden kilpailu- ja toimitsijakiellot…

– Onko sama mittaluokka tässä tapauksessa oikea? Siihen en ota kantaa, mutta kun mäkihypyn varustekikkailua aletaan sanktioimaan, rangaistusten tulee olla niin kovia pelotteita, ettei sille tielle enää lähdetä.