Kyyjärven kunnanvaltuusto päätti purkaa kunnanjohtaja Raisa Kinnusen virkasuhteen kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Perussuomalaisten Ilpo Sääksjärvi esitti, että Kinnusen virkasuhdetta jatketaan. Esitys raukesi kenenkään sitä kannattamatta. Hän jätti kuitenkin päätöksestä eriävän mielipiteen.
Sääksjärvi oli tyytymätön kunnanhallituksen toimintaan Kinnusen virkasuhteen purkamisasiassa. Hän kertoi kuulleensa irtisanomisesta ensimmäisen kerran kuntalaiselta ja lukeneensa asiasta sanomalehdestä. Tämän jälkeen hän oli kysynyt asiasta kunnanhallituksen puheenjohtaja Kai Oinoselta (kesk.), joka ei ollut voinut kertoa asiasta salassapitovelvollisuuteen vedoten.
– Olin sen verran kaukaa viisas, että soitin suoraan kunnanjohtajalle, joka avasikin asian taustoja, Sääksjärvi kertoi.
Valtuutetuille pidettiin maanantaina ennen valtuuston kokousta suljettujen ovien takana noin viiden minuutin tiedotustilaisuus.