Turpeennostoa vastustava aktivistiryhmä järjesti jälleen välikohtauksen.


Vasa-laiva upposi neitsytmatkallaan vuonna 1628 ja se nostettiin merenpohjasta vuonna 1961. Dave Porter / Alamy Stock Photo
Ilmastoaktivistit järjestivät Tukholmassa keskiviikkona aktion, jossa kaksi aktivistia kiipesi 397 vuotta vanhaan Vasa-laivaan ja pitivät kaiteen yli tekemäänsä banderollia. Aiheesta uutisoivat muun muassa Aftonbladet ja SVT.
Tempauksen takana oli Återställ Våtmarker -ryhmä, joka värjäsi Elokapinan kanssa viime syksynä Eduskuntatalon pylväät punaisella maalilla. Ryhmä vastustaa turpeennostoa, ja Eduskuntatalon töhrimisen motiivina oli suomalaisen valtioyhtiö Neovan turpeennosto Ruotsissa.
Vasa-museon mukaan aktivistien toiminta on saattanut aiheuttaa pysyvää vahinkoa hauraalle laivalle. Toistaiseksi laivasta ei ole löydetty näkyviä vahingoittumisen merkkejä, mutta museon mukaan ne saattavat ilmetä vasta ajan myötä.
– Vasan kannelle nouseminen voi altistaa sen vaurioille, joita ei voida korjata. Sen puu on uskomattoman haurasta. Jokainen askel ja jokainen kosketus voi aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa, museo viestitti tapahtuman jälkeen.
Tempaukseen osallistuneen Pontus Bergendahlin mukaan reaktiot ovat liioiteltuja, eikä ryhmän tavoitteena ole aiheuttaa vahinkoa.
– En usko, että ihmiset olisivat välittäneet, jos kyse olisi ollut ilkikurisista pojista. Ihmisten reaktiossa on kyse siitä, että ilmastoahdistus saa yliotteen, ja meidän tulisi olla hiljaa, hän kertoo Aftonbladetille.