Joroisissa liputuksen alku epäonnistui.


Suomen liput ovat nousseet sunnuntaina ensimmäistä kertaa salkoihin evakkojen liputuspäivän kunniaksi. Henri Kärkkäinen
Sunnuntaina Suomen lippuja on nostettu salkoon ensimmäistä kertaa evakkojen liputuspäivän kunniaksi.
Kyseessä ei ole virallinen liputuspäivä vaan Karjalan liiton käynnistämä aloite. Liputuspäivän tarkoituksena on kunnioittaa heitä, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa pysyvästi tai väliaikaisesti sodan vuoksi.
Toisen maailmansodan aikana Suomessa joutui evakkoon joko pysyvästi tai väliaikaisesti satojatuhansia ihmisiä.
Evakkojen liputuspäiväksi valikoitui 20. huhtikuuta. Tuona päivänä vuonna 1940 perustettiin Karjalan liitto evakkojen etujärjestöksi.
Joroisissa pieleen
Karjalan liitto on haastanut evakkojen päivän liputukseen yksityishenkilöt, valtion laitokset, kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja yritykset.
Joroisissa perussuomalaiset tekivät aloitteen, jossa kunnan haluttiin omaksuvan evakkojen päivän liputuspäiväksi. Aloite ei menestynyt kunnanhallituksessa, mutta se johti kunnan laatimaan liputusohjeen.
Ohjeessa todetaan, että Joroisissa liputetaan virallisina ja vakiintuneina liputuspäivinä. Niiden lisäksi kunnanjohtaja voi päättää kertaluontoisista liputuksista.
Kunnanjohtaja Jaakko Kuronen päätti, että evakkojen liputuspäivänä liputetaan.
Päätöksestä huolimatta lippu ei noussut sunnuntaiaamuna Joroisten kunnan salkoon. Kunta pahoittelee Facebook-julkaisussaan tapahtunutta.
– Kunnanjohtajan päätös liputuksesta on annettu teknisen toimen hoidettavaksi ja tieto on saatettu kunnan päivystykseen. Tästä huolimatta lippu ei noussut salkoon heti aamusta, julkaisussa kerrotaan.
Lippu saatiin salkoon myöhemmin sunnuntaina.
Kunta kertoo tarkentavansa liputukseen liittyvää ohjeistusta, jotta jatkossa vastaavaa ei tapahtuisi.