Kova tuuli levitti tulen heti voimakkaasti ja vaikeutti alkusammutusta.

Mies seisoo pellolla oranssin värisessä takissa ja mustissa housuissa.

Avaa kuvien katselu

Metsuri Seppo Jussila soitti itse palokunnan paikalle Virroille, kun tuli lähti leviämään. Kuva: Miikka Varila / Yle Tampere

13:25•Päivitetty 16:11

Tuli tuhosi maastoa Lamminniementiellä Virroilla lauantaina puolilta päivin.

Palo sai alkunsa Seppo Jussilan moottorisahan kipinästä kesken puunkaadon. Hän oli tekemässä metsätöitä omalla tontillaan.

Jussila soitti itse palokunnan paikalle.

– Saha osui ilmeisesti johonkin kiveen ja kipinä pääsi kuivaan ruohoon. Ei mennyt montaa sekuntia, kun palo lähti. Yritin heti talloa sitä.

Mustaksi palanut pelto.

Avaa kuvien katselu

Pelto kasvoi kuloheinää ja tuli levisi nopeasti. Kuva: Miikka Varila / Yle

Palanut pelto, pari kaatunutta puuta.

Avaa kuvien katselu

Palanut alue on osittain peltoa ja osin hakkuualuetta. Asutusta ei ole lähettyvillä. Kuva: Miikka Varila

Tuli levisi kuitenkin Jussilan mukaan niin räjähdysmäisesti, ettei sille ollut mitään tehtävissä.

– Piti samantien soittaa hätäkeskukseen, että tarttis vähän apuja tänne.

Palo pääsi leviämään voimakkaasti kovan tuulen seurauksena. Mukana sammutustyössä oli seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä.

– Paloalue on noin puolitoista hehtaaria, arvioi päivystävä palomestari Aku Pietilä Pirkanmaan pelastuslaitokselta.

Metsäpalovaroitus ei ole Pirkanmaalla juuri nyt voimassa.