Lentoja on viime kuukausina peruttu ilmailualan lakkojen takia.
Lentokentillä on viime kuukausina ollut useita lakkoja ja muita työtaistelutoimia. Seurauksena esimerkiksi lentoja on peruttu.
Perjantaina ja maanantaina Ilmailualan unionin IAU:n nelituntiset lakot vaikuttavat Helsinki-Vantaan lentokenttään. Esimerkiksi Finnair perui perjantailta noin 140 lentoa.
Suomen liikennelentäjäliiton SLL:n työehtosopimuskausi päättyi syyskuun lopussa eli seitsemän kuukautta sitten.
IAU:n työehtosopimuskausi taas loppui tämän vuoden tammikuussa. IAU edustaa työntekijöitä, jotka muun muassa työskentelevät lentoyhtiöille tuotettavissa maahuolintapalveluissa, tekniikassa, ateriapalveluissa ja rahdissa.
Sekä SLL että IAU hylkäsivät työriitojen sovintoehdotukset keskiviikkona.

Moni Finnairin lento oli perjantaina peruttu. Kuva: Lassi Rinne
Onko mahdollista, että työriidat jatkuvat vielä kesään ja vaikuttavat kesälomalentoihin?
SLL:n puheenjohtaja Vesa Uuspelto sanoo, ettei päätöksiä uusista lakoista ole tehty. Hänen on toistaiseksi mahdotonta vastata siihen, onko kesälle luvassa lakkoja.
– Neuvottelut ovat kestäneet pitkään. SLL:n osalta tilanne on uusi, mutta kansainvälisesti ei tällä alalla poikkeuksellinen.
Uuspellon mukaan SLL on nyt sovinnollisena eleenä ja sopimukseen pääsyä edistääkseen tauottanut varallaolokiellon.
Työnantajapuolta edustavan Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto taas pitää mahdollisena, että neuvottelut sekä lentäjien että IAU:n kanssa pitkittyvät. Neuvottelutilanne on hänen mukaansa hankala.
Aarto ei kuitenkaan lähde tarkemmin arvioimaan, kuinka pitkään neuvottelut vielä voivat kestää.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli perjantaina aamulla rauhallista IAU:n lakosta huolimatta. Kuva: Lassi Rinne
Aarto pitää seitsemän kuukautta kestäneitä neuvotteluita lentäjien kanssa poikkeuksellisen pitkinä, muttei ennennäkemättöminä.
– Lentäjien kanssa on jouduttu jahnaamaan pitkään, ja se jahnaaminen jatkuu, niin se ei ole missään tapauksessa normaalia, Aarto sanoo.
Sovintoehdotuksia on esitetty jo neljästi, mutta SLL on hylännyt ne kaikki. Aarto toivoo, että työriitaan saataisiin pian ratkaisu.
IAU:n liittosihteeri Sami Rajala toteaa, että avaimet työriidan ratkaisemiksi ovat paitsi työntekijäpuolella, myös ennen kaikkea Finnairin johdolla.
IAU:n mukaan keskiviikkona hylätyssä sovintoesityksessä IAU:n asettamia tavoitteita ei oltu huomioitu ”millään tavoin”.
– IAU:n tavoite siitä, että sopimusala saavuttaa uudelleen yleisen työmarkkinatason ja säästötoimet päättyvät tulevan sopimuskauden aikana, ei ole muuksi muuttunut hylätyn sovintoehdotuksen jälkeen, Rajala kirjoittaa sähköpostitse.
Käynnissä olevista työtaistelutoimista ehkä eniten lentoihin vaikuttaa se, että lentäjät eivät tällä hetkellä tee päivystystyötä, joka normaalitilanteessa on olennainen osa lentotoiminnan pyörittämistä. Näin kertoo Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist.
– Eli sellaisessa tilanteessa, jossa joku lentäjä sairastuu, niin päivystysvuorosta lentäjät eivät tällä hetkellä lähde töihin, Tallqvist sanoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa lennon peruuntumista. Finnairissa on Tallqvistin mukaan tehty investointeja sen eteen, että häiriötilanteet pystytään hoitamaan mahdollisimman hyvin.
– Eli asiakkaille saadaan nopeasti tieto, jos lentoihin tulee muutoksia. Ja vaihtoehtoiset reititykset saadaan tarjottua mahdollisimman nopeasti, Tallqvist sanoo.
Tallqvist ei tarkemmin halua kommentoida neuvottelujen tilannetta neuvottelurauhaan vedoten. Hän ei myöskään halua arvioida, kuinka pitkään neuvottelut kestävät tai mikä on kesälomalentojen tilanne. Keskusteluita käydään Tallqvistin mukaan jatkuvasti.
– Toivomme tietysti, että työehtosopimusneuvotteluissa päästään mahdollisimman nopeasti ratkaisuun ja tilanne saataisiin normalisoitua, Tallqvist sanoo.
Hän muistuttaa, että valtaosa Finnairin lennoista lennetään normaalisti.
– Meillähän on noin 9 800 lentoa kuukaudessa ja niistä reilusti yli 90 prosenttia on operoitu normaalisti myös tässä tilanteessa, kun työtaisteluja on ollut.