Helsingissä varastettiin viikonloppuna kolme yhteensä noin 30 000 euron arvoista polkupyörää.
Helsingin poliisi otti viikonloppuna kiinni kaksi henkilöä törkeään varkauteen liittyen.
Poliisi kertoo, että koirapartio kiinnitti huomiota kahteen polkupyörää kantaneeseen mieheen Puistolassa perjantain ja lauantain välisenä yönä.
– Miehien kantama polkupyörä näytti arvokkaalta, minkä takia poliisipartio päätti puhututtaa miehiä tarkemmin, tiedotteessa sanotaan.
Pyörää kantaneet miehet pyrkivät poliisin nähtyään karkuun, mutta luopuneet pian pakenemisyrityksestään.
– Miehet kiistivät puhutuksessa varkauden, mutta he eivät osanneet antaa uskottavaa selitystä pyörän alkuperästä.
Poliisi kertoo, että pyörän omistaja saatiin selvillä tunnistetietojen ansiosta. Samalla ilmeni, että pyörä oli varastettu lähistöltä pysäköitynä olleesta autosta saman yön aikana. Autosta oli varastettu myös kaksi muuta arvokasta polkupyörää. Poliisi teki toisen rikoksesta epäillyn miehen kotiin kotietsinnän, ja asunnosta löytyi kaksi muuta varastettua polkupyörää.
– Tapahtumien nopea selviäminen onnistui koirapartion tarkan havainnoinnin sekä polkupyörässä olleiden tunnisteiden perusteella. Tunnistemerkintöjen avulla poliisi sai nopeasti selville pyörien omistajan tiedot.
Pyörien omistaja sai häneltä anastetun omaisuuden takaisin kokonaisuudessaan.
– Polkupyörien yhteisarvo oli myös poikkeuksellisen suuri, noin 30 000 euroa, ja asia siirtyy syyteharkintaan törkeänä varkautena.
Pidä tunnistetiedot tallessa (runkonumero, merkki, malli, koko). Ota pyörän sarjanumero itsellesi ylös. Pyörän voi myös merkitä erilaisilla merkitsemistuotteilla.
Ota valokuvia pyörästäsi. Tuntomerkit on kuvan avulla helpompi ilmoittaa poliisille, ja kuva voi helpottaa poliisille päätyvän pyörän tunnistamista.
Hanki pyörään kunnon lukko.
Jos pyöräsi anastetaan, voit tehdä rikosilmoituksen poliisin sähköisessä asiointipalvelussa. Muista silloin kirjata ilmoitukseen pyörän tunnistetiedot tarkasti.