SDP ajaa nyt voimalla Palestiinan tunnustamista ja teki ehdotuksen, jonka sivutuotteena hallitus todennäköisesti riitaantuisi entisestään.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman esitti tänään SDP:n puoluevaltuustossa pääministeri Petteri Orpolle, että hallitus toisi vastauksen Gazan humanitaariseen kriisiin ja Palestiinan valtion tunnustamiseen eduskunnan käsittelyyn selontekona.
Lindtmanin mukaan perustuslaki antaa menettelyyn keinot. Kun eduskunnan kanta olisi saatu, presidentti voisi siihen nojaten yhteistoiminnassa hallituksen kanssa päättää Palestiinan tunnustamisesta.
– Olen vakuuttunut siitä, että selkeä enemmistö eduskunnasta asettuisi tukemaan Palestiinan valtion tunnustamista, Lindtman sanoi puheessaan puoluevaltuustolle.
Puheen jälkeen tiedotustilaisuudessa media kysyi Lindmanilta, miksi hän haluaa muuttaa perinteistä ulkopolitiikan marssijärjestystä niin, että eduskunta päättäisi Palestiinan kysymyksestä.
Lindtman sanoi, ettei SDP esitä ulkopolitiikan marssijärjestykseen muutosta. Kyse on siitä, että hallitus ei selvästi pysty kokoonpanonsa vuoksi tekemään päätöstä Palestiinan tunnustamisesta. Näin ollen hallitus voisi ”vapaaehtoisesti” tuoda asian selontekona eduskuntaan kannanottoa varten.
Suomi voisi joutua hankalaan tilanteeseen
Lindtman nosti esiin sen, että Ranskan ja Saudi-Arabian New Yorkin kesäkuisessa kahden valtion mallia käsittelevässä konferenssissa voitaisiin päätyä siihen, isot maatkin lähtisivät Palestiinan tunnustamisessa liikkeelle. Ranska on Saudi-Arabian kanssa käynnistänyt prosessin, jossa pyritään tuomaan yhteen maita, jotka eivät ole tunnustaneet Palestiinaa tai Israelia.
Jos yhä useammat valtiot tunnustavat Palestiinan, Suomi voisi Lindtmanin mukaan joutua hankalaan tilanteeseen, jos hallitus olisi edelleen kannalla, ettei tunnustamista tehdä.
– Mikäli siinä tilanteessa presidentti ilmoittaisi omana kantanaan, että Suomen pitäisi nyt tunnustaa Palestiinan valtio, silloinhan juuri perustuslain mukaan hallituksen pitäisi tuoda asia eduskunnan ratkaistavaksi esimerkiksi selonteon muodossa.
– Tasavallan presidentti [Alexander] Stubb taisi tässä viikolla sanoa, että mikäli nämä isot maat lähtevät liikkeelle, silloin on Suomenkin hyvä olla historian oikealla puolella, Lindtman totesi Palestiinan tunnustamiseen viitaten.
Rakentava ehdotus
Lienee päivänselvää, että hallitus ei nykykokoonpanossaan selontekoa liikkeelle laita. SDP pyrkii pistämään painetta.
Iltalehti kysyi Lindtmanilta, uskooko hän, että hallitus voisi tuoda selonteon eduskuntaan. Lindtmanin mukaan kyseessä on realistinen ja rakentava ehdotus siitä, miten Suomi pääsisi hankalasta tilanteesta eteenpäin.
– Selvästi hallitus ei pääse tässä oikein liikkeelle, kun kaksi hallituspuoluetta on hyvin tiukasti tämän linjannut.
Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset eivät pidä Palestiinan tunnustamista ajankohtaisena.
Yrittääkö SDP itse asiassa kaataa hallituksen?
– Ei, tässä nimenomaisesti ei ole siitä kysymys.
Eli ulkopolitiikalla ei yritetä nyt kaataa hallitusta?
– Ei, kun tässä on kyse ennen kaikkea Palestiinan ihmisistä ja heidän oikeudestaan omaan valtioon ja tämän kriisin ratkaisemista.
Mahdollisuuksien käsi
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar puhui pitkään puoluevaltuuston lehdistötilaisuudessa Gazasta.
Hän totesi, että Israelilla on kaikki oikeus puolustaa itseään mutta syytti maata nähden, että se vastaa terrori-iskuun kansanmurhalla.
– Sitä ei voi missään nimessä hyväksyä.
Israelin sodankäynnin menetelmät Gazassa täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit, YK:n erityiskomitea on katsonut.
– Jos katsotaan siviilien kärsimystä tällä hetkellä Gazassa, sanat eivät siihen riitä. Lapsia näännytetään, ihmisiä näännytetään. Se on kiduttamista, se ei ole minkäänlaista politiikkaa, vaan se on suoraan sanottuna kidutusta ja tällaista politiikkaa ja epäinhimillisyyttä ei koskaan voi hyväksyä, Razmyar lausui.
Lindtmanin selontekoideaa Palestiinan tunnustamisesta Razmyar kutsui hallitukselle ”mahdollisuuksien kädeksi” ja näki, että se voisi avata hallituksen sisällä olevan ”lukon”.
– On selvää, että tämä asia on vaikea hallituksen sisällä. Itse sanoisin, pahoittelut jos nyt loukkaan joitakin kollegoita, mutta Suomi ei yksinkertaisesti voi olla tässä asiassa Päivi Räsäsen (kd) ja Jani Mäkelän (ps) panttivankeina. Suomen ulkopolitiikka on suurempi.
Kristillisdemokraatit ei voi olla hallituksessa, joka tunnustaa Palestiinan, Räsänen on sanonut MTV Uutisille. Jani Mäkelän mukaan Palestiinan tunnustaminen ei ole ajankohtaista, eikä hallituksessa tarvita keskustelua aiheesta.
Jos menevät niinkin pitkälle
Iltalehti kysyi myös Nasima Razmyarilta, onko SDP:n kädenojennus sitä, että se yrittää ulkopolitiikalla kaataa Orpon hallitusta.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar. Jenni Gästgivar
Razmyarin mukaan ei. Hän arvioi, että paine hallituksen sisällä Palestiinan tunnustamisessa kasvaa jossain vaiheessa todella suureksi. Hän viittaa siihen, että presidentti on puhunut historian oikealla puolella olemisesta ja että esimerkiksi iso maa Ranska on viemässä Palestiinan tunnustamista eteenpäin.
Razmyar myöntää, ettei hän usko mitenkään, että kristillisdemokraatit olisivat sellaisessa hallituksessa, joka esittää Palestiinan tunnustamista.
Katsotko, että selonteko voisi tarjota kristillisdemokraateille mahdollisuuden pysyä hallituksessa, vai mitä tarkoitat?
– Sitähän se nyt käytännössä…, jokainen voi tehdä omat tulkinnat. Tietenkin hallitus voi itse miettiä, jos keskeisessä kysymyksessä on näin selkeästi erilainen linja ja pienpuolue jarruttaa kansainvälisesti hyvin merkittävää isoa ulkopoliittista asiaa. Se on jokaisen hallituksen oma arvio, haluaako sen sitten koossa pitää ja pitää sellaisen puolueen mukana. Mutta tapauksissa, joissa eduskunta päättää, kyllähän siinä hallituspuolueet ja oppositiopuolueet voivat toimia ja äänestää itselle parhaalla mahdollisella tavalla.
Selonteon antaisi hallitus ja ainakaan KD tällaiseen tuskin suostuisi.
– Jos he menevät vielä niinkin pitkälle, että edes selontekona hallitus ei voi sitä antaa, sitten tietenkin on tosi vähän tehtävissä.
Pyritäänkö tässä luomaan kiilaa hallituksen sisään ja jopa hallituksen ja presidentin välille?
– Kuten Lindtman totesi ja itse totesin, me haluamme, että tässä asiassa Suomi on historian oikealla puolella. Me toivomme, että syntyy ratkaisu. Kun näyttää ilmeiseltä, että se ei hallituksen sisältä synny, nyt on parlamentarismin kautta avattu ja ehdotettu heille yksi keino. Hallitushan sen viime kädessä itse päättää, aikooko tuoda selontekona vai ei.