Unkari oli jo tekemässä Suomelle suurta palvelusta.

Linda Sällström kaunisteli komeaa maalisaldoaan kahdella täysosumalla. AOP

Perjantaina pelattiin naisten Kansojen liigan toiseksi viimeinen pelikierros.

Suomen lohkon piikkipaikalla ollut Serbia oli pitkään vaikeuksissa kotipelissään Unkaria vastaan.

Jovana Damnjanović otti punaisen kortin tunnin kohdalla, ja ottelu oli jo päättymässä 0–0-pistejakoon.

Tasapeli olisi auttanut Suomea, mutta valitettavasti Allegra Poljak viimeisteli käytännössä ottelun viimeisellä sekunnilla emäntien 1–0-voittomaalin.

Poljakin osuma syntyi vasta seitsemännellä lisäaikaminuutilla.

Helmarit täytti oman ruutunsa voittamalla Valko-Venäjän 3–0 puolueettomalla kentällä Unkarissa.

Kesän EM-kisojen kannalta paras uutinen oli se, että sekä Sanni Franssi että Linda Sällström (kahdesti) onnistuivat maalinteossa.

Lohkovoittoon Suomen pitää nyt ehdottomasti voittaa Serbia tiistain päätöskierroksella. Helmarien onneksi joukkue saa taakseen Olympiastadionin kotiyleisön.