Päivitettytänään12:56

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan Naton puolustusministerikokouksen tuore ehdotus puolustusmenojen nostamisesta tarkoittaa valtavaa lisäystä valtion menoihin.
Kun tänä vuonna Suomen puolustuksen menot nousevat 6,5 miljardiin euroon, niin vuosikymmenen lopulla puolustuksen menot ovat liki kaksinkertaistuneet. Sen päälle on investoitava puolustusta tukeviin muihin hankkeisiin.
”Summat ovat valtavia – arviolta lähes 11,5 miljardia puolustukseen ja lähes viisi miljardia läheisiin menoihin vuonna 2032. Juuri siksikin olen pitkään korostanut ensi kauden merkittäviä sopeutustarpeita ja välttämätöntä tarvetta saada talouskasvua”, Purra viestii.
Naton puolustusministerikokouksessa pääsihteeri Mark Rutte julkisti esityksensä jäsenmaiden puolustusmenojen kasvattamisesta viiteen prosenttiin bkt:stä.
Siitä 3,5 prosenttia olisi puolustuksen kovaa ydintä ja 1,5 prosenttia puolustusta tukevia investointeja esimerkiksi infraan tai teollisuuteen.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) ilmoitti torstaina medialle Suomen hyväksyvän esityksen.
Seuraava hallitus päättää
Purra korostaa, että määrärahojen kasvutarve ei kohdistu tälle vaalikaudelle. Nykyinen hallitus on kuitenkin tehnyt päätökset puolustusmäärärahojen valtuuksien kasvattamisesta kolmeen prosenttiin.
”Yksityiskohdat mahdollisista lisäpanostuksista tulevat päätettäviksi siis seuraavissa hallitusneuvotteluissa”, Purra sanoo ja alleviivaa julkisen talouden sopeutustarpeen välttämättömyyttä myös ensi vaalikaudella.
Laajasti katsottuna puolustuksen ympärillä pyörii seitsemän vuoden kuluttua suuri määrä valtion varoja, yhteensä 16,5 miljardia euroa, kun mukaan lasketaan puolustusta tukevat investoinnit. Esimerkiksi hyvinvointialueet nielevät tänä vuonna varoja yhteensä 26,2 miljardia euroa.
LUE MYÖS:
Petteri Orpo laukoi velasta – Nyt tuli tyly arvio professorilta: ”Kosmeettista”Oletko syntynyt vuonna 1960 tai 1961? Tee nämä asiat heti, niin eläkepäivät käynnistyvät hyvinNäin Suomen armeija varautuu Venäjää vastaan – Upseerit kertovat: Ukrainasta inhorealistista oppia