MTV Uutisten tuore kysely selvitti, miten Riikka Purra on onnistunut puheenjohtajana perussuomalaisten piiripäättäjien mielestä.

Riikka Purra saa MTV Uutisten kyselyssä hieman paremmat arviot onnistumisestaan valtiovarainministerinä kuin perussuomalaisten puheenjohtajana. Henri Kärkkäinen

Perussuomalaisten piirihallitusten jäsenten antamat onnistumisarviot puolueen puheenjohtajalle Riikka Purralle ovat laskeneet selvästi. Asia selviää MTV Uutisten puolueen perussuomalaisten piiripäättäjille teettämästä kyselystä.

Purra on saanut kuitenkin vielä hyvät arviot piiripäättäjiltä. MTV Uutisten mukaan vastaajista 42 prosenttia katsoo Purran onnistuneen puheenjohtajana erittäin hyvin ja 38 prosenttia melko hyvin.

Yhteensä 80 prosenttia pitää Purran onnistumista siis vähintään melko hyvänä.

Artikkeli kuitenkin kertoo, että vielä viime joulukuun vastaavassa kyselyssä peräti 75 prosenttia katsoi Purran onnistuneen erittäin hyvin ja 22 prosenttia melko hyvin.

Lisää empatiaa

MTV:n kyselyn avoimissa vastauksissa kiitellään Purran jämäkkyyttä, mutta toivotaan esimerkiksi parempaa viestintää ja lisää empatiaa.

– Riikka on napakka, mutta vähän voisi vielä arvostaa köyhempiä kansalaisia, yksi vastaaja sanoo.

Purra saa kyselyssä hieman paremmat arviot onnistumisestaan valtiovarainministerinä. Kyselyssä yhteensä 90 prosenttia vastaajista katsoi Purran onnistuneen valtiovarainministerinä erittäin tai melko hyvin.

MTV Uutisten kyselyn perussuomalaisten piirihallitusten jäsenille toteutti Corefiner Oy. Verkkokysely tehtiin 15. toukokuuta–1. kesäkuuta. Vastaajia oli 152.

Perussuomalaisten puoluekokous pidetään ensi viikolla Lahdessa. Entinen perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen haastaa Purran puheenjohtajakilpailussa.

Perussuomalaiset koki kovan tappion tämän kevään kunta- ja aluevaaleissa. Koko maassa perussuomalaisten kannatus suli kuntavaaleissa vuoden 2021 vaaleista peräti 6,8 prosenttiyksikköä.