Vanninen saavutti menneellä hallikaudella sekä EM- että MM-kultaa.

Saga Vanninen juoksi Lahdessa lähes ennätys vauhtia. Jenni Gästgivar

Moniottelija Saga Vanninen avasi ulkoratakautensa Lahden sateisessa illassa.

22-vuotias Vanninen osallistui sekä pituuteen että 200 metrille.

– Ennätystä lähdin kakkoselta hakemaan ja pituudesta 630 tulosta, niistä vähän jäätiin. Ihan perus hyvää suorittamista, Vanninen summasi.

Vanninen juoksi 200 metriä aikaan 24,32 ja pituudessa tulokseksi jäi 627. Parhaimmillaan nuori moniottelija on juossut kakkosen aikaa 24,30 eli ennätyksestä hän jäi vain kahden sadasosan päähän.

Saga Vannisen päätavoite tällä kaudella on Tokion MM-kilpailut syyskuussa. Jenni Gästgivar

Vanninen saavutti maaliskuussa sisäratojen MM-kultaa Kiinan Nanjingissa. Kevät on Vannisen mukaan mennyt ”ihan hyvin” ja hallikauden saavutukset tuoneet itseluottamusta tekemiseen.

– Aika kovaa ollaan treenattu ja se varmaankin näkyy vielä tuloksissa. Tehoja ei ole hirveästi vielä päässyt tekemään, mutta ihan suunnitelman mukaan ollaan edetty.

Vanninen vaihtoi viime vuoden lopulla virolaisen kymmenottelun olympiavoittajan Erki Noolin valmennukseen. Vaihdon myötä Vanninen treenaa nykyisin pääsääntöisesti Tallinnassa

Miten Tallinna on kohdellut?

– Eihän se sama asia ole kuin Tampere, Vanninen naurahtaa.

Päätavoite kaksikolla on selkeä: Tokion MM-kilpailut syyskuussa.

– MM-kisoja kohti mennään. Ensimmäinen ottelu on heinäkuun puolivälin jälkeen Norjan Bergenissä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa.

Sitä ennen Vanninen kilpailee yksittäisissä lajeissa. Ensi viikolla Paavo Nurmi Gamesissa edessä on pika-aidat.