Kansainvälinen tähti Camila Cabello tarjoili show’n, jota yleisö ei ansainnut

Myrskystä ei näy jälkeäkään. Ruisrockia edeltävinä päivinä Ulla-myrsky uhkasi laittaa festivaalin avajaisaikataulut uusiksi. Perjantaina tuuli on vielä napakka ja se heittää lippalakkini päästä, mutta saan sen noukittua auringon lämmittämästä hiekasta.

Rantalavan edusta täyttyy jo kolmelta perjantai-iltapäivällä. Päivän ensimmäisiä esiintyjiä on Mirella, viime vuonna läpimurron tehnyt ja alkuvuodesta monta Emma-palkintoa saanut poptähti.

Mirellalla on tänä kesänä hengästyttävät 44 keikkaa. Sosiaalisen median keskusteluissa on huolestuttu hänen jaksamisestaan, sillä hänen on kerrottu vaikuttaneen keikoilla apealta.

Rantalavalla esiintyy eittämättä väsyneen oloinen, vaikkakin kauniisti laulava ja tanssiva 20-vuotias. Hän kertoo olleensa flunssainen ja pahoittelee tukkoisuuttaan, mutta ainakin Seireeni ja Painava sydän -kappaleissa lauluääni soi upeasti.

Mirella kiittää kiertueensa työryhmää siitä, että he auttavat häntä jaksamaan, sillä hänellä on ollut raskasta ja ”nytkin aika vaikeeta”.

Taidamme olla todistamassa loppuunajettua poptähteä. HS pyysi Mirellalta haastattelua ennen Ruisrockia, mutta hänen kerrottiin “keskittyvän keikkailuun”.

Alkuillasta KAJ tarjoaa Rantalavalla pirteämpää menoa. Ruotsin euroviisuedustajasta Suomen ylpeydeksi noussut huumoriyhtye viettää niin ikään vilkasta keikkakesää kevään Bastu-huuman myötä.

“Kyllä me soitamme sen saunabiisin, mutta siihen on vielä tunti”, yksi yhtyeen kolmesta jäsenestä, Jakob Norrgård varoittaa vahvalla ruotsinaksentillaan.

Sehän ei haittaa, sillä tunti kuluu kuin siivillä. Ainakaan tämän yleisön perusteella KAJ ei ole vain yhden hitin ihme, sillä moni muukin kappale tanssittaa ja laulattaa.

Tunnelma on yhtäkkiä kuin Allsång på Skansenissa yhteislauluineen ja yleisössä liehuvine Ruotsin lippuineen. Eturivissä on keski-ikäisiä naisia, taaempana parikymppiset hyppelevät ympyrää käsikynkässä.

Perjantaina julkaistu single Mosquito on junttidiskojytä, jonka lyriikoissa välähtää myös perkele.

Sitten tulee se saunabiisi.

“Äää, nyt lähtee!” nuori nainen kiljuu tekokukka-lei kaulassaan.

Lapsia nousee vanhempien harteille. Lisää nuorisoa kömpii baarikojuilta ja puiden varjosta istuskelemasta. On aika vetää kaikkien tuntema tanssi ja laulu.

Vöyrin pojat hurmaavat taas.

Loppuillan täyttää pirteä mimmienergia. Ruisrockin perjantaissa nähdään kahden tunnetun muusikkosuvun jälkeläisiä: Alma Alanko ja Aliisa Syrjä.

Heille on asetettu haastavat slotit: kun Alanko laulaa Miniranta-lavalla, Niittylavalla villitsee Käärijä. Syrjän esiintyessä Telttalavalla Apulanta vetää väkeä Rantalavalle.

Kumpikin esiintyy silti itsevarman energisesti. Alanko ammentaa imagonsa 2000-luvun alun pissis-estetiikasta. Hän esiintyy vaaleanpunaisessa velour-asussa ja napakorussa. Housuista pilkistää mustat stringit ja takin selkään on paljetein kirjailtu teksti Ainakaa sä et, hänen toukokuussa julkaistu singlensä.

Alangon ääni muistuttaa naiiviudessaan alkuvuosien PMMP:tä. Sanat ovat ronskin köykäisiä, mutta tarttuva hyperpop-biitti tempaa mukaansa. Ainakaan sä et -kappaleessa lauletaan:

Ainakaan sä et venaa pilkkuu et pääsisit nussii sitä ja mua

Sä teet mut välil hulluks kun et vastaa

Oon kaunotar mut joudun syömään yksin pastaa

Syrjä kulkee viattomampaa linjaa ja laulaa herkästi rakkaudesta ja nuoruuden uhmasta. Hän kertoo menettäneen äskettäin ääneensä ja olleensa viime päivät puhekiellossa. Hän juo lavalla teetä pahvikupista.

“Mä annan teille kaikkeni”, Syrjä lupaa.

Syrjä luo puolillaan olevaan telttaan lämpimän tunnelman, vaikka asteita on enää yksitoista ja hengitys alkaa höyrytä iltahämärässä.

Yllätysvierailijoina nähdään räppäri Ahti ja Robin Packalen, joiden kanssa esitetyt yhteiskappaleet ovat keikan kohokohtia. Syrjä tanssahtelee lavalla pitkät, vaaleat kiharat hulmuten. Hänen äänensä häviää hetkittäin käheydestä, mutta keikka saadaan kunnialla päätökseen.

Keskiyön jälkeen pimenee ja kylmenee entisestään, mutta se kaikki unohtuu pääesiintyjä Camila Cabellon ansiosta. Hän tarjoilee maailmanluokan show’n.

Amerikan X-Factor –ohjelmassa syntyneestä Fifth Harmony -tyttöbändistä soolouralle ponnistanut Cabello tykittää latino- ja hyperpop -hittejä toisensa perään. Hän tanssii valtavissa liikkuvissa lavasteissa, ravaa portaissa korkokengissä ja laskeutuu eturiviin tervehtimään yleisöä.

On neon-valoja, pyrotekniikkaa ja puhdasta laulua falsettoineen.

“Rakastan sinua, Finland”, Cabello ääntää vaivaisesti mutta hellyttävästi. Hän myös hehkuttaa Suomea saunan keksimisestä.

Vain yksi asia häiritsee: valju yleisö. Vain lavan edessä oleva aidattu alue täyttyy äänekkäistä hurraajista, mutta taaempana on jo tylsän väljää. Noin sadan metrin päässä lavasta olen ainoa, joka edes taputtaa ja laulaa mukana.

Kaiken kiittämättömyyden kukkuraksi väkeä alkaa poistua sankoin joukoin heti Havana -hitin lopuksi, vaikka sen jälkeen kuullaan vielä kaksi kappaletta, viimeisenä täydellinen kesäyön klubibängeri I luv it.

Mikä siinä on, että kansainväliset artistit saavat näin flegmaattisen vastaanoton? Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen todistanut vastaavaa suomalaisilla festivaaleilla.

Aiemmin illalla samalla Niittylavalla esiintynyt Haloo Helsinki keräsi runsaamman ja äänekkäämmän yleisön. He ovat toki huikea yhtye, mutta eikö samanlaista intoa voisi saada niinä harvinaisina hetkinä, kun Turkuun asti tulee amerikkalainen poptähti?

Jähmeät suomalaiset eivät ansaitse tämän tason esiintyjää.

Uloskäyntiä kohti kulkiessani kuulen ohimennen keskustelun. En ole ainoa, joka pani merkille yleisön laiskuuden ja ennenaikaisen poistumisen.

“Ihmiset eivät ymmärrä, mikä supertähti hän on!” joku tuhahtaa.

“No se on festariyleisö”, toinen toteaa.

On sääli, jos mahdollisesti tämän takia emme saa vaihtelua Suomen festari- ja keikkatarjontaan.