Rakennustyömaan haitta olemassa olevalle toiminnalle pyritään pitämään mahdollisimman pienenä, mikä edellyttää tarkkoja suunnitelmia.

Ensimmäiset rakennustyöt Hippoksella saattavat käynnistyä jo tämän vuoden puolella. Monta asiaa on kuitenkin vielä ratkaistavana.

– Rakentaminen alkaa viimeistään tammikuussa. Nyt tutkitaan, onko mahdollista aloittaa pysäköintihallin ja liikuntakeskuksen rakentaminen jo aikaisemmin, sanoo Hippos-hankkeen projektijohtaja Kai Ruuhonen.

Moni odottaa jo kuumeisesti rakennustöiden alkamista. Ruuhosen mukaan tekninen valmius aloittaa rakentaminen oli olemassa jo keväällä, mutta valmisteluja ei voitu aloittaa hankkeesta tehdyn valituslupahakemuksen vuoksi. Varsinkin harjoitusjäiden mahdollisimman nopean valmistumisen eteen on hänen mukaansa nähty paljon vaivaa.

Lisäksi on hoideltava aika läjä paperitöitä.