Mikkelissä murhasta ja Jyväskylässä taksikuskin tapon yrityksestä epäilty 19-vuotias jyväskyläläismies on hakenut vangitsemisensa uudelleenkäsittelyä Etelä-Savon käräjäoikeudesta. Asiasta kertoo Yle.

Epäillyt rikokset tapahtuivat heinäkuun alussa. Miehen epäillään silloin ottaneen väkisin taksin käyttöönsä Jyväskylässä ja ajaneen sillä Mikkeliin. Siellä hänen epäillään surmanneen paikallisen naisen tämän kotona ja sytyttäneen tekonsa jälkeen talon tuleen.

Vangitsemisoikeudenkäynti pidettiin 10. heinäkuuta. Asian uudelleenkäsittely on ensi viikon tiistaina 29. heinäkuuta.