Farmi Suomi -ohjelman kuvaukset ovat käynnistyneet maalaismaisemissa.

Ensi vuoden puolella nähtävän Farmi Suomen 8. kauden kuvaukset ovat käynnissä. Nelonen

Farmi Suomi saa jatkoa jo 8. tuotantokaudellaan.

Uuden kauden kuvaukset ovat käynnistyneet jonkin aikaa sitten ja uudet osallistujat ovat parhaillaan maalaismaisemissa.

Mukana kisassa ovat: junttidiskon kuningas Frederik, kuntovalmentaja Jucci Hellström, hyvinvointivaikuttaja Kirsi Salo, kirjailija Henriikka Rönkkönen, Käärijän rinnalla Häärijänä tutuksi tullut taiteilija Tomi Häppölä, tatuointitaiteilija Kätlin Malm, somevaikuttaja Janne Naakka, somesta tuttu isännätär Anne-Mari “Amskidabamski” Tarkkio, kuvataiteilija Riiko Sakkinen, muodin sekatyöläinen Sini Sabotage, yrittäjä Noriko Salo, poliitikko Joonas Könttä, Kwan-yhtyeestä tuttu Tidjân Ba sekä Tiktokista tuttu “Suomen Gossip Girl” Jannica Nordberg.

Pehtoorina tulevallakin kaudella nähdään tuttu Terho Häkkinen ja juontajana Susanna Laine.

Ohjelmassa kilpailijat saavat maatilan pehtoorilta päivittäin tehtäviä, joista suoriutuminen vaatii erilaisia taitoja ja asennetta. Kilpailun päätteeksi yksi voittaa ja kuittaa itselleen 30 000 euroa.

Voit tutustua osallistujiin alta:

Tv-juontajana ja uutisankkurina tunnetuksi tullut Kirsi Salo, 58, on jo vuosia sitten vaihtanut mediahommat luonnon rauhaan ja elää nykyisin lähes omavaraista elämää keskelle eteläsavolaista metsää perustamassaan Onnellisten kylässä. Kyläprojektinsa ohessa Salo työskentelee hyvinvointivalmentajana ja luennoitsijana. Nelonen

Kätlin Malm, 38, tuli tunnetuksi vuonna 2009, kun hän osallistui Big Brotheriin ja sijoittui siinä toiseksi. Nykyään Malm niittää kansainvälistäkin mainetta tatuointiartistina ja pyörittää miehensä kanssa yhteistä studiota Tallinnassa. Nelonen

Kirjailija-bloggaaja Henriikka Rönkkönen, 41, on koulutukseltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, sekä auktorisoitu seksuaalineuvoja. Selviytyjiin osallistuessaan Henriikka sairastui vakavasti ja hakeekin nyt Farmilta itselleen korjaavaa kokemusta tv-kisailusta. Nelonen

Anne-Mari Tarkkio, 31, on saavuttanut somessa valtaisan suosion esittelemällä työtään ja arkeaan maanviljelijänä. Amskidabamski-nimellä tunnettu Anne-Mari osti vanhempiensa maatilan vain 23-vuotiaana ja yhdistää tätä nykyä somettamisen ja maatilan työt. Nelonen

Tanssiryhmä Scandinavian Hunksien perustajajäsen ja ryhmässä pitkän uran tehnyt Jose ”Jucci” Hellström, 51, toimii nykyään personal trainerina. Viime vuosina kovia kokenut mies sairasti muutama vuosi sitten suolistosyövän, jonka lisäksi lonkkavaivat vievät Hellströmin leikkauspöydälle. Nelonen

Kuvataitelija Riiko Sakkinen, 49, tunnetaan taiteensa kautta varsinkin kapitalismin kritisoijana ja vastavirtaan kulkijana. Sakkinen on asunut perheensä kanssa yli parikymmentä vuotta pienessä espanjalaiskylässä ja tehnyt työtään taiteilijana sieltä käsin Nelonen

Eduskunnassa keskustan riveissä istunut Joonas Könttä, 35, harrastaa muun muassa triathlonia ja judoa, joten kestävyyttä ja ketteryyttä miehestä varmasti löytyy. Jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu mainitsee myös kalastuksen ja metsästyksen kiinnostavan, joten elämä farmilla ei kauhistuta. Nelonen

Kwan-yhtyeen toisena laulajana tunnettu Tidjân Ba, 46, toimii nykyään luokanopettajana. Tähdet, tähdet -ohjelmassa itsensä haastaneen Tidjânin isoäiti on kotoisin Pieksämäeltä ja hän on viettänyt lapsuutensa kesiä Farmi-ohjelman kuvausmaisemissa. Nelonen

Tomi “Häärijä” Häppölä, 32, on tuttu näky Käärijän keikoilta. Käärijän aisaparina hän on onnistunut luomaan itselleen oman fanikunnan somessa humoristisella sisällöllään. Farmilla nähdään ensimmäistä kertaa julkisuudessa, millainen ihminen Häärijän takana oleva Tomi oikeasti on. Nelonen

Junttidiscon kuninkaaksi usein tituleerattu Frederik eli Ilkka Sysimetsä, 80, siirtyy esiintymislavoilta maaseudun olosuhteisiin. Kansan kestosuosikki on pitänyt värikästä ja räväkkää menoaan yllä jo seitsemällä vuosikymmenellä. Nelonen

Noriko Salo, 54, yrittäjä

Noriko Saloon on vuosikaudet liitetty aina titteliksi Mika Salon vaimo tai Mika Salon ex-vaimo. F1-elämä on hänen kohdallaan ollut historiaa jo pitkään, ja nykyisin kauneus- ja hyvinvointialalla toimiva Noriko lähtee puhtaasti omilla vahvuuksillaan taistelemaan Farmin voitosta. Samalla hän pääsee testamaan kuinka hyvin on oppinut tuntemaan suomalaisen maaseudun tapoja ja historiaa Suomessa vietettyjen vuosien aikana. Noriko onkin sanonut tuntevansa itsensä enemmän eurooppalaiseksi kuin japanilaiseksi.

Noriko Salo, 54, on sanonut tuntevansa itsensä enemmän eurooppalaiseksi kuin japanilaiseksi. Kauneus- ja hyvinvointialan yrittäjänä työskentelevä Salo muistetaan Mika Salon ex-vaimona. Nelonen

Artistina tunnettu Sini Sabotage, 39, jätti laulajan uran taakseen viime vuonna ja toimii tällä hetkellä DJ:na ja podcast-juontajana sekä luo nyt uraa muodin parissa. Hän voitti hiljattin myös Race Across the World Suomi -ohjelman yhdessä Sergey Hilmanin kanssa. Nelonen

Janne Naakka, 31, tunnetaan tubettajana ja bloggaajana. Tänä päivänä Naakka tuottaa muotiin ja sisustukseen liittyvää sisältöä sadoilletuhansille seuraajilleen. Viime aikoina hän on alkanut luomaan uraa myös kiinteistövälityksen saralla. Nelonen

Jannica Nordberg, 38, kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi ja on saavuttanut TikTokissa suuren suosion juorupainotteisella sisällöllään. Aktiivisesti viihdemaailman tapahtumia kommentoivaa Nordbergia on kuultu myös Loop-radiokanavalla. Nelonen