Kokoomuksen kansanedustaja Ville Väyrynen on tyytyväinen budjettiriihen päätökseen vahvistaa Suomen asemaa kansainvälisen liikunnan ja urheilun suurten tapahtumien järjestäjämaana.
– Urheilun suurtapahtumat tarjoavat mahdollisuuden edistää liikuntaa, kasvattaa yhteisöllisyyttä ja lisätä Suomen kansainvälistä näkyvyyttä positiivisella tavalla, Väyrynen toteaa tiedotteessa.
Suomi tavoittelee yhä vahvempaa asemaa kansainvälisen liikunnan ja urheilun suurten tapahtumien järjestäjämaana. Väyrysen mukaan kansainvälisten urheilutapahtumien houkutteleminen Suomeen edellyttää pitkäjänteistä ja koordinoitua toimintaa.
– Hallitusohjelman mukaisesti panostamme jatkossakin systemaattiseen vaikuttamistyöhön ja kehitämme rahoitusmalleja, joilla voidaan tukea merkittävien urheilutapahtumien toteuttamista Suomessa, Väyrynen sanoo.
– Tavoitteena on vahvistaa Suomen vetovoimaa ja tarjota puitteet, joissa urheilijat, yleisö ja järjestäjät voivat kokea korkeatasoisia tapahtumia. Samalla voisimme palauttaa urheilun ja urheilijat tapahtumien valokeilaan ja pitää huolen siitä, että suurtapahtumat eivät rakennu ihmisoikeusloukkausten tai korruption varaan, Väyrynen lisää.
Yksi keskeisistä tavoitteista on yleisurheilun vuoden 2030 Euroopan-mestaruuskilpailujen hakeminen ja järjestäminen Helsingissä. Hallitus on sitoutunut tukemaan hanketta, joka toisi Suomeen laajaa kansainvälistä näkyvyyttä sekä merkittäviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.
– Yleisurheilun EM-kisat kokoavat yhteen laajan urheiluväen ja yleisön eri puolilta Eurooppaa. Tapahtuman myötä Suomi voi vahvistaa mainettaan osaavana ja luotettavana järjestäjämaana, jolla on pitkät perinteet yleisurheilussa sekä modernit valmiudet toteuttaa suurtapahtumia, Väyrynen sanoo.
Väyrysen mukaan Suomi on aiemminkin onnistunut houkuttelemaan merkittäviä kansainvälisiä urheilutapahtumia, ja tavoitteena on jatkaa tätä työtä entistä määrätietoisemmin.
Edellisen kerran yleisurheilun EM-kilpailut järjestettiin Helsingissä vuonna 2012. Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Helsingissä edellisen kerran vuonna 2005.