Viime viikkojen drooni-havainnot muun muassa Tanskassa ja Puolassa kertovat siitä, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on siirtymässä uuteen vaiheeseen. Kreml pyrkii tekemään lopun Ukrainan länsituesta ja turvatakuusuunnitelmista, jotka toisivat Ukrainaan länsimaiden rauhanturvajoukkoja. Kaikki keinot ovat käytössä.
Puolassa operoineet droonit olivat varmuudella venäläisiä, kuten myös hävittäjät, jotka tunkeutuivat äsken Viron ilmatilaan. Tanskan, Norjan ja Ruotsin lentokenttiä häirinneiden lennokkien lähettäjää ei ole varmistettu, mutta epäilykset kohdistuvat Venäjään. Se on kiistänyt syyllisyytensä, kuten ennenkin – todisteista riippumatta.
Kyse on tutusta hybridivaikuttamisesta, jolla Venäjä pyrkii horjuttamaan länsimaalaisten turvallisuudentunnetta ja vaikuttamaan sitä kautta länsimaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Samalla se testaa, miten Nato ja varsinkin sen vahvin jäsen Yhdysvallat reagoi alueloukkauksiin liittolaismaissa.
Lentokenttien yllä lentävät droonit ovat herättäneet hämmennystä muun muassa Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.