Aiemmin tällä viikolla Keski-Suomen hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet jätti aluehallitukselle eropyynnön.

Avaa kuvien katselu
Maria Kaisa Aula perustelee eropyyntöään henkilökohtaisilla syillä. Kuva: Niko Mannonen / Yle
2.11. 21:41•Päivitetty 2.11. 23:36
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula (kesk.) on pyytänyt eroa aluehallituksen jäsenyydestä.
– Koin, että henkilööni liittyvä ja sen ympärillä käyty keskustelu alkoivat saada sellaisia mittasuhteita, että on parempi puhaltaa tämä peli poikki, Aula kertoi sunnuntai-iltana Ylelle.
Hän ei halunnut eritellä asiaa tarkemmin, mutta kertoi olevansa huojentunut tekemästään päätöksestä.
– Ajattelen, että olen tehnyt parhaani ja se riitti tähän. Nyt on sitten uusien voimien aika, Aula sanoo.
Keski-Suomen hyvinvointialue Suomen surkeimmassa taloustilanteessa. Hyvinvointialue kertoi viime kuussa, että sen talous on painumassa miinukselle ennakoitua enemmän. Aulan mukaan hänen eronpyyntönsä ei kuitenkaan liity hyvinvointialueen taloustilanteeseen.
– En koe, että tämä olisi erityisesti minun ongelmani, vaan meidän yhteinen ongelmamme. Se, että eroan, ei poista sitä, että tarvitaan päätöksiä, joilla valtion luottamus saavutetaan.
”Aula tehnyt omat ratkaisunsa”
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jouko Nykänen kertoo Ylelle, että Aula jatkaa aluevaltuutettuna.
– Hän on tehnyt omat ratkaisunsa. Onhan se meille ja hyvinvointialueelle menetys. Hänellä on tosi laaja osaaminen sote-palveluista valtakunnallisellakin tasolla. Onneksi emme menetä häntä kokonaan, Nykänen sanoo.
Aulan ratkaisu ei tullut Nykäselle yllätyksenä.
Aluehallitus voi ottaa eropyynnön käsittelyyn jo maanantaina ja päättää sen hyväksymisestä. Sen jälkeen keskustan ryhmä kokoontuisi maanantai-iltana ja esittäisi tiistaina valtuustolle uutta puheenjohtajaa. Puheenjohtaja vaihtuisi valtuuston päätöksen jälkeen, kuvaa Nykänen edessä olevaa prosessia ja sen mahdollista aikataulua.
– Mutta aikataulu riippuu aluehallituksen päätöksestä.
Sitä hän ei vielä kommentoi, kenestä voisi tulla uusi puheenjohtaja.
Hyvinvointialuejohtaja erosi aiemmin tällä viikolla
Keski-Suomen hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet jätti aluehallitukselle eropyynnön aiemmin tällä viikolla. Hän perusteli asiaa sillä, ettei hänellä ole enää aluehallituksen luottamusta. Luottamuspula kävi Maria Kaisa Aulan mukaan ilmi aluehallituksen kokouksessa tiistai-iltana.
Luottamuspula liittyy Aulan mukaan talousongelmiin.
Aulan eropyynnöstä kertoi aiemmin sanomalehti Keskisuomalainen.