Ensin lähti hyvinvointialuejohtaja, pian perässä aluehallituksen puheenjohtaja. Kysyimme kolmelta keskeiseltä vaikuttajalta, onko Keski-Suomen hyvinvointialueella vielä toivoa.

Avaa kuvien katselu
Vs. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo, aluevaltuuston puheenjohtaja Tony Melville (sd.) ja valtiovarainministeriön asettamaa arviointiryhmää vetävä Jaakko Herrala korostavat kaikki yhteistyön merkitystä vaikeassa tilanteessa. Kuva: Niko Mannonen / Yle, PROKUVAT / Jaakko Herrala
Juttu tiivistettynä
Keski-Suomen hyvinvointialueen vaikeudet syvenevät. Maan velkaisimman hyvinvointialueen molemmat kärkijohtajat ovat jättäneet tehtävänsä luottamuspulan vuoksi.
Aluehallituksen puheenjohtaja Maria Kaisa Aula (kesk.) ilmoitti sunnuntaina, että hän on pyytänyt eroa hallituksen jäsenyydestä.
Aulan eroa edelsi viime viikolla hyvinvointialueen johtajan Jan Tolletin ero.
Suurin syy molempien epäluottamukseen on raha: Keski-Suomen pitäisi lain mukaan kattaa kahden ensimmäisen toimintavuoden alijäämät eli 255 miljoonaa euroa ensi vuoden loppuun mennessä.
Valtiovarainministeriön asettama arviointiryhmä on jo käynyt taloutta läpi tarkasti.
Hyvinvointialueen on pian voitava osoittaa, että talous saadaan kestävälle pohjalle, mikäli se haluaa säilyä itsenäisenä.

Avaa kuvien katselu
Maria Kaisa Aula jatkaa puheenjohtajaeronsa jälkeen aluevaltuutettuna. Kuva: Niko Mannonen / Yle
Aulan mukaan hyvinvointialueen talousongelmat ovat koko organisaation epäonnistuminen, josta hän kantaa vastuun. Paine hallituksen puheenjohtajan tehtävistä eroamiseen tuli Aulan mukaan muista poliittisista ryhmistä.
Aula myöntää, että hän epäonnistui, koska aluehallituksen johdon ja ryhmäpuheenjohtajien välille ei saatu aikaiseksi vuoropuhelua.
– On parempi, ettei jatketa riitelyä, vaan koitetaan löytää me-henkeä, joka on aika pitkään ollut hakusessa, hän sanoo.
Hyvinvointialueen tilanne on vaikea. Kysyimme vs. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimolta, aluevaltuuston puheenjohtajalta Tony Melvilleltä (sd.) ja arviointiryhmän puheenjohtaja Jaakko Herralalta, onko Keski-Suomen hyvinvointialue vielä toimintakykyinen.

Avaa kuvien katselu
Vs. hyvinvointialuejohtajaksi siirtyneen Kati Kallimon mukaan arjessa työ keskittyy siihen, että organisaation toimintakyky säilyy ja palvelut toimivat. Kuva: Niko Mannonen / Yle
Vs. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimon mukaan ensi vuoden talousarvio on hyvässä vaiheessa. Hän uskoo, että aluehallitus pääsee käsittelemään sitä marraskuun lopussa, kuten on suunniteltu.
Kallimo ei usko, että kahden johtajan lähtö vaikuttaa arviointiryhmän työskentelyyn, koska se on etukäteen suunniteltu ja aikataulutettu.
Tähän saakka hyvinvointialuejohtaja on ollut arviointiryhmän jäsenenä. Hallituksen puheenjohtaja ja aikaisemmin sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialajohtajana toiminut Kallimo ovat olleet ryhmän asiantuntijajäseniä.
Kallimo uskoo, että muutoksista huolimatta hyvinvointialueen toimintakyky säilyy:
Video: Niko Mannonen / Yle
Kallimo ei vielä ota kantaa siihen, aikooko hän hakea hyvinvointialuejohtajan paikkaa.
Aluevaltuuston puheenjohtaja Tony Melvillen mukaan Aulan irtisanoutumisen takana on sama syy kuin Tolletin lähdössä: luottamuspula.
Melville sanoo, että tilanne on hyvinvointialueen toiminnan kannalta vakava:
Video: Niko Mannonen / Yle
Uuden johtajan ja hallituksen puheenjohtajan valinnan lisäksi edessä on vaikeita päätöksiä. Esimerkiksi joulukuussa valtuuston on päätettävä palveluverkosta, johon esitetään 18 miljoonan euron leikkauksia.
Jaakko Herrala on noin kaksi kuukautta toimineen arviointiryhmän puheenjohtaja. Hänen mukaansa työryhmä on löytänyt tähän mennessä keinot, joilla voidaan kattaa puolet 300 miljoonan euron alijäämästä eli 150 miljoonaa.
Herrala pitää tilannetta haastavana ja harmillisena:
Videon editointi: Niko Mannonen / Yle
Herralan mukaan arviointityöryhmän tehtävänä on valvoa, ettei alijäämää kerry lisää ja että se saadaan katettua määräajassa. Lisäksi työryhmä pyrkii valvomaan, että kansalaisten perustuslailliset oikeudet saada hoitoa säilyvät hyvinvointialueella.
– Missään tilanteessa ei saa käydä niin, että tehdään sellaisia ratkaisuja, että kansalaiset eivät saa peruspalveluja, Herrala sanoo.
Aluevaltuuston suurin ryhmä on keskusta, ja se valitsee ehdokkaansa hallituksen puheenjohtajaksi tänään maanantaina puolueen Keski-Suomen piirihallituksen ja aluevaltuustoryhmän kokouksessa.
Aluehallituksen puheenjohtajan tehtävät