Sonja Aiello kertoo, että hänen vointinsa on jo hieman parempi.
Sometähti Sonja Aiellon Slovenian-matka sai kurjan käänteen.
Aiello joutui sairaalaan maan pääkaupungissa Ljubljanassa reissunsa viime metreillä. Hän kertoo asiasta Instagram-tilinsä tarinoissa.
– Eilen olisi pitänyt lentää takaisin Suomeen, mutta tiistai-illalla alkoi kauhea oksentelu ja mikään ei pysynyt sisällä, Aiello kertoo somessa.
Päivityksessä on kuva, jossa Aiello istuu sairaalassa tutkittavana. Seuraavassa kuvassa hän makaa potilassängyllä tiputuksessa, oksennuspussi kainalossaan.
– Tiputuksen ja tämän jälkeen olo alkoi pikkuhiljaa kohentumaan. Siis aivan järkyttävät 15 tuntia ollut, hän kirjoittaa.
Aiello on viime päivinä julkaissut Instagramiin kuvia Sloveniasta. Julkaisuissa hän kertoo olleensa maassa työmatkalla.
– Erittäin onnistunut duunireissu Sloveniaan. Upeita maisemia, hyvää ruokaa ja ahkeria tekijöitä. En malta odottaa, että pääsette näkemään, mitä ollaan oikein puuhattu nämä neljä päivää, hän kertoi Instagram-päivityksessä.
Hän jakoi kuvia Slovenian vuoristoisista maisemista. Ja lausui lähes pahaenteiseltä kuulostavat sanat päivityksenä päätteeksi – vaikka viittasikin kirjoituksellaan työasioihin.
– On meinaan tulossa ihan sairasta settiä, Aiello totesi.