Punaisen Ristin kansainvälinen komitea leikkaa ensi vuoden budjettiaan merkittävästi.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea (ICRC) leikkaa ensi vuoden budjettiaan 17 prosentilla verrattuna tähän vuoteen, kerrottiin perjantaina tiedotteessa. Lisäksi ICRC vähentää 2 900 kokopäiväistä työpaikkaa.

Leikkausten taustalla ovat vähentyneet lahjoitukset humanitaariseen apuun.

– Nykyään vastassa on vaarallinen yhdistelmä, jossa aseelliset konfliktit lisääntyvät, avustusrahoituksiin tehdään merkittäviä leikkauksia ja järjestelmällisesti suvaitaan vakavia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksia, komitean puheenjohtaja Mirjana Spoljaric sanoo tiedotteessa.

Maailmanlaajuisesti Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla työskentelee yli 18 000 ihmistä. Valtaosa sen työntekijöistä työskentelee konfliktialueilla.

Suomen Punainen Risti (SPR) kanavoi humanitaarisen avun rahoitustaan ICRC:lle. Viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, että tiedot eivät koske Suomen Punaista Ristiä eivätkä kansainvälistä Punaisen Ristin ja Punaisen puolikuun liittoa. 

ICRC sanoo tiedotteessaan, että se keskittyy jatkossa auttamaan niitä, jotka kärsivät eniten konflikteista eri puolilla maailmaa. Se priorisoi läsnäoloaan kriittisimmillä alueilla kuten Sudanissa, Israelissa ja miehitetyillä palestiinalaisalueilla, Ukrainassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Yksityiset lahjoitukset korostuvat

Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Eero Rämö sanoo, että kansainväliset humanitaariset tarpeet kasvavat ja samalla rahoitus vähenee kautta linjan, sillä lähes kaikki valtiot vähentävät tukea humanitaariseen avustustoimintaan ja kehitysyhteistyöhön. ICRC:n budjetissa valtioiden osuus on todella suuri.