Suomen joutumisesta EU:n tarkkailuun kertoi maanantaina komission jäsen Valdis Dombsrovskis. Viime viikolla hän esitteli EU:n talouskasvukarttaa, joka kertoi sekin, ettei Suomella mene lujaa.
Kuva: Nicolas Tucat / AFP / Lehtikuva
Ei ole kovin monta vuotta siitä, kun Suomessa osoiteltiin sormella muutamien EU-maiden holtitonta taloudenpitoa. Ylimpänä tikun nokassa roikkui Kreikka. Suomi kuului EU:n pohjoiseen ryhmään, jolle julkisen talouden hallinta oli kirkas johtotähti.
Tiistai 25.11.2025 oli päivä, jolloin mestarien liigassa pyristellyt Suomi pudotettiin divariin. EU-komissio ilmoitti ehdottavansa Suomea niin sanottuun liiallisen alijäämän menettelyyn. Valvonta alkaa vuodenvaihteessa.
Suomen julkisen talouden tila on karannut kauaksi EU-sääntöjen rajoista. Alijäämän arvioidaan olevan tänä vuonna 4,5 ja ensi vuonna neljä prosenttia BKT:stä. Korkein sallittu lukema on kolme prosenttia.
Suomen julkisyhteisöjen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ylittää kirkkaasti sallitut 60 prosenttia. Suomen velka on pian 90 prosenttia.
Bryssel on ollut pitkämielinen Suomea kohtaan muun muassa siksi, että olemme joutuneet ottamaan velkaa puolustushankintoihin. Nyt armoa ei enää herunut.
Samaan aikaan työttömyys kasvaa Suomessa yhä. Onneksi sentään myös työllisten määrä.
Kotimaisessa keskustelussa talouden rapakunnolle on annettu nippu selityksiä: finanssikriisi, kännykkä-Nokian romahdus, koronapandemia, Ukrainan sota, ikärakenteen muutos ja heikot suhdanteet.
Ainakaan suhdanteilla ei 18 vuotta kestänyttä taaperrusta voi selittää, eikä enää Nokiallakaan. Myös monia syyllisiä on osoitettu. Yleisin on ollut “viime hallitus”. Ei ihan syyttä.
Hallitus toisensa jälkeen on luvannut pitää yllä pohjoismaista hyvinvointivaltiolta. Ongelmana vain on ollut, että menot ovat olleet tavoitteen mukaisia, tulot eivät.
Finanssikriisin (2007 – 2009) jälkeen menossa on kahdeksas hallitus. Suomea on usein kutsuttu hyvän herraonnen maaksi, mutta taloudessa se aika näyttää olevan ohi.
Totta on, että talous on kärsinyt ulkoisista iskuista. Niihin reagointi on epäonnistunut. Ei ole löydetty keinoja talouden uudistamiseen ja uuteen kasvuun.
Joutuu myös kysymään, onko Suomi liian vahva edunvalvontayhteiskunta. Köyhintä väkeä lukuun ottamatta maa on pullollaan toimialojen ja ammattiryhmien edunvalvontaorganisaatioita, joiden tehtävänä usein on pitää yllä nykytilaa.
Suurimmat yritykset huolehtivat edunvalvonnasta itse. Orpon hallituksen aikana on nähty, että yksittäisen yrityksen merkitsevä rykäisy on saanut hallituksen lyömään kantapäät yhteen ja taipumaan yrityksen tahtoon.
Suomen talous- ja innovaatiopolitiikka ei ole saanut taloutta riittävästi uudistumaan. Moni yritystuki yhä edelleen lähinnä torjuu muutosta.
Voi toivoa, että EU:n Suomelle antama läimäys toimisi herätyksenä. Isoimman vastuun viime vuosien korpitaipaleesta kantavat poliittiset päättäjät.
Orpon hallituksen kasvutoimet eivät vielä ole purreet vaan luoneet lisää epävarmuutta. Seuraava hallitus saa syliinsä entistä ankaramman urakan.