Suomella oli kaksi paikkaa Milano-Cortinan olympiakisojen jäätanssiin, mutta Juho Pirisen pari Yuka Orihara ei saanut Suomen kansalaisuutta. Suomen paikan on saamassa Ruotsi.

Juho Pirinen ja Yuka Orihara luistelevat vapaaohjelmaansa.

Avaa kuvien katselu

Yuka Orihara ja Juho Pirinen eivät pääse edustamaan Suomea Milanon talviolympialaisiin. Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Suomi luopui jäätanssin toisesta olympiapaikasta Milanon olympiakisoissa helmikuussa. Asian vahvisti Yle Urheilulle Olympiakomitean huippu-urheilujohtaja Janne Hänninen. Suomella oli olympialaisiin kaksi edustuspaikkaa Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin sekä Yuka Oriharan ja Juho Pirisen vahvojen MM-kisasuoritusten ansiosta.

Viime kevään MM-kilpailuissa Bostonissa Turkkila ja Versluis luistelivat sijalle 11., Orihara ja Pirinen olivat sijalla 14. Yuka Orihara on Japanin kansalainen eikä ehtinyt saada Suomen kansalaisuutta ajoissa.

– Harmittaa todella paljon, mutta teimme kaikkemme asian eteen, Suomen taitoluisteluliiton huippu-urheilupäällikkö Miia Hyttinen kertoo.

– Oli reilua luovuttaa paikka tässä vaiheessa, kun tie kansalaisuuden kanssa nousi tässä kohdassa pystyyn.

Orihara ja Pirinen tekivät viime kaudella lopullisen läpimurtonsa, kun he sijoittuivat EM-kisoissa seitsemänneksi. Finlandia Trohyssa puolitoista viikkoa sitten pari kertoi hyväksyneensä sen, jos ovi olympialaisiin ei aukea.

Olympiaunelmaa pari ei aio kokonaan haudata, vaikka Milanon kisat jäävätkin väliin. Orihara ja Pirinen keskittyvät nyt tammikuussa käytäviin Sheffieldin EM-kisoihin ja maaliskuussa Prahassa järjestettäviin MM-kilpailuihin.

Ruotsissa riemuitaan

Ruotsissa iloitaan jäätanssin olympiapaikasta, sillä suomalaisparin luovuttua paikasta, kisoihin olisi lähdössä Ruotsin kaksikko Milla Ruud Reitan / Nikolaj Majorov. Heilläkin riittää vielä jännitettävää, sillä Ruud Reitan on Norjan kansalainen, ja päätös Ruotsin kansalaisuudesta pitäisi tulla joulukuun puoleen väliin mennessä.

Jos Ruotsi ei pysty ottamaan paikkaa vastaan, se menee Unkarille.

Matthias Versluis ja Juulia Turkkila

Avaa kuvien katselu

Juulia Turkkila ja Matthias Verluis ovat päässeet jo harjoittelemaan jäälle Versluisin kivuliaasta vammasta huolimatta. Kuva: Hans Peter Dhuy / Yle

Oriharan ja Pirisen luovuttua paikasta, Suomella on yksi edustuspaikka Milanon talvikisojen jäätanssiin. Kaksi kuukautta ennen olympiakisoja ilmassa on kuitenkin epävarmuutta.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis ovat lähdössä Milanoon Suomen ykkösparina, mutta he eivät ole päässeet aloittamaan kilpailukautta Versluisin hermoperäisen vamman takia. Parin suunnitelmissa on avata kilpailukausi reilun viikon päästä SM-kisoissa Lahdessa.