Jääkiekko|Kiekko-Espoolla oli surkea ilta Turussa.
TPS–Kiekko-Espoo 5–0
Kiekko-Espoo kärsi kauden rumimman tappionsa, kun Turun Palloseura otti kotikaukalossaan tyylipuhtaan 5–0-voiton.
Espoolaisvieraat kuittasivat tämän päälle 47 jäähyminuuttia.
Varsinkin ottelun alku oli espoolaisilta kamala. TPS latoi seitsemässä minuutissa ja 40 sekunnissa tilanteeksi 3–0, ja Petteri Rimpinen sai maalilla tehdä tilaa Sami Rajaniemelle. Kaksi jälkimmäistä osumaa viimeisteli Arttu Tuhkala, joka triplasi kauden maalimääränsä.
TPS:n toisen maalin aikana jäähyaitiossa istui kanadalaishyökkääjä Cameron Hillis, joka katseli tätä ennen lähietäisyydeltä turkulaisten avausmaalia.
Joukkueen toinen kanadalainen, laukauksestaan tunnettu Peter Quenneville lähti suihkun puolelle jo toisessa erässä.
Quenneville sai 5+20 minuutin rangaistuksen polvitaklauksesta. Tuomio vahvistettiin videotarkistuksen jälkeen. Taklauksen kohteena ollut TPS:n Lukas Wernblom selvisi tilanteesta ehjänä.
Kuriton joukkue jäähyili vitosen aikana lisää, kun varakapteeni Joonas Rask töytäisi Aleksi Saarelaa päädyssä.
TPS karkasi toisen erän aikana vielä 5–0-johtoon, ja Miro Ruokosen tekemän viidennen maalin jälkeen espoolaisten jäähyily kruunautui Janne Hämäläisen käytösrangaistukseen (2+10 minuuttia, sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan ja epäurheilijamainen käytös).
Kiekko-Espoo kärsi alkukauden aikana runsaista loukkaantumisista hyökkäyksessään, erityisesti sentteriosastolla.
Viime peleissä sen puolustus on taas ollut todella repaleinen. Keskiviikkona kokoonpanoon saatiin kuusi puolustajaa, mutta U20-joukkueen kapteenin Tommy Willbergin rooliksi jäi taas olla penkillä liki koko ottelu.
Willberg pelasi kahdessa ensimmäisessä 37 sekuntia ennen kuin pääsi pitkän istumisen jälkeen päätöserässä jäälle. Vaihto päättyi nopeasti jäähyyn.
Sivussa olivat tehopuolustaja Kasper Kulonummi sekä oman pään luottoluudat Aleksi Laakso ja Miro Keskitalo.
TPS:n tähtiveskari Eetu Mäkiniemi torjui kauden kolmannen nollapelinsä.