Ulosajossa Nelostiellä Laukaassa vältyttiin perjantai-iltana loukkaantumisilta.
Henkilöauto ajautui ulos tieltä Tikkakosken rampin kohdilla etelään menevillä kaistoilla. Hälytys paikalle tuli kello seitsemän aikaan.
Kuljettajan lisäksi autossa oli kaksi matkustajaa. Auto ei jäänyt ajokuntoon ja tilanteessa meni poikki myös yksi valaisinpylväs.
Liikenne-estettä ei aiheutunut varsinaisesti lukuunottomatta pelastuslaitoksen oman toiminnan turvaamista.
Ulosajon syystä ei ollut tietoa illalla.