Myrsky on sekoittanut taas lentoliikenteen.
Valtaosa Helsinki-Vantaan lentoasemalta lähtevistä lennoista on myöhässä. Asia käy ilmi Finavian verkkosivuilta.
Jotkut lennot ovat kymmeniä minuutteja myöhässä, osa useita tunteja. Ainakin yksi lento lauantai-illalta on peruttu kokonaan. Myöhästymisiä on sekä kotimaan että ulkomaan lennoissa.
Pia Fast Finavian viestinnästä kertoo, että poikkeusaikataulut johtuvat vallitsevasta säätilanteesta Euroopassa.
– Tällä hetkellä ympäri Eurooppaa on ihan säistä johtuvia lentoliikenteen rajoituksia ja hyvin epäsäännöllistä liikennettä, Fast kertoo.
Pohjois- ja Keski-Euroopan säähän vaikuttaa tällä hetkellä Anna-myrsky, joka on tuonut voimakasta tuulta ja lumisateita erityisesti Ruotsiin. Atlantilla puolestaan vallitsee Francis-myrsky, joka vaikuttaa Euroopan länsi- ja eteläosiin.
Kaikilla Euroopan isoilla ja vilkkailla vaihtokentillä sekä joillain pienemmillä lentokentillä on ollut Fastin mukaan rajoitettua liikennettä koko lauantain ajan, varsinkin iltapäivästä eteenpäin. Fastin mukaan on vaikea arvioida, kuinka kauan tilanne kestää.
– Joillain lentoasemilla on iltakymmeneen asti ilmoitettu rajoituksia, mutta tilanne elää ihan säätilanteen mukaisesti kullakin yksittäisellä asemalla.
Lentoliikenteessä oli häiriöitä myös joulukuussa, kun Hannes-myrsky iski Suomeen. Tuolloin Rovaniemen lentokentällä vallitsi kaaos, kun turistit joutuivat odottamaan myöhästyneitä lentojaan pitkiä aikoja.