Nuorten Leijonien haaveet MM-finaalipaikasta murenivat julmalla tavalla, kun Ruotsi kaatoi Suomen rankkareilla huippujännittävässä välieräottelussa.

Nuoret Leijonat kohtasi MM-välierässä Ruotsin, joka ei ollut hävinnyt aiemmin turnauksessa otteluakaan.

Suomi jahtasi nälkäisenä finaalipaikkaa ja ottelusta tuli kova ja tasainen taistelu, jossa maalivahdit taiteilivat huikeita torjuntoja.

Trillerimäisen jatkoajan jälkeen voittaja selvisi huikeassa voittomaalikisassa ja Ruotsi eteni finaaliin lukemin 4–3.

Päävalmentaja Lauri Mikkola muistutti jo ennen ottelun alkua TV5:n haastattelussa, että illan joukkueet ovat kohdanneet useasti aiemminkin ja vastassa on pelaajille tuttu joukkue. Hän odotti tasaista peliä.

Ottelun startti oli silti hapuileva. Peliä pelattu vain 36 sekuntia, kun Suomen maalivahti Petteri Rimpinen kaivoi kiekkoa maalistaan. Ruotsin Linus Eriksson yllätti Showtimen vedollaan, eikä veskari ehtinyt kunnon torjuntaan.

Heti perään Suomi jäähyili, mutta Ruotsi ei onnistunut ylivoimalla ja seuraavaksi Ruotsi jäähyili, eikä Suomikaan onnistunut ylivoimalla. Alun tapahtumien jälkeen peli pääsi oikeasti käyntiin.

Suomi hallitsi pian rohkeasti peliä ja 1–1-tasoitus tuli lopulta ajassa 16.26 ja siitä vastasi turnauksen avausmaalillaan Atte Joki Aron Kiviharjun mahtisyötöstä. Laukaukset menivät erässä Suomelle luvuin 11–7.

”Fyysistä ja luisteluvahvaa peliä”, Joki kommentoi erää tv:ssä.

Tauolla Ruotsin kopissa tehtiin oikeat korjaussuunnitelmat ja erän alkuun joukkueen tähtipelaajiin kuuluva Ivar Stenberg täräytti tyylipuhtaan 2–1-osuman siirretyn rangaistuksen aikana. Suomi tasoitti heti perään 2–2:een Jasper Kuhdan maskivedolla, joka pomppasi lopulta maalivahti Love Härenstamin selän kautta maaliin. Osuma oli Kuhdan toinen turnauksessa.

Ruotsi meni kuitenkin vielä 3–2-johtoon ajassa 34.07 Rimpisen tönäistessä kiekon tekemästään kulmatorjunnasta maaliin. Osuma merkittiin Eddie Genborgin nimiin.

Ruotsilla oli nyt henkinen ote pelistä. Erän viimeisillä hetkillä Suomella oli tsäänsinsä, sillä kaksi Ruotsin pakkia puolusti ilman mailaa, mutta tasoitusta ei saatu rusikoitua. Erä oli Suomelta paljon heikompi kuin avauserä. Suomi kuitenkin vei laukaukset niukasti 9–8.

”Annoimme mahdollisuuksia. Inhimillisiä virheitä tuli ja ehkä vähän laiskaa puolustamista. Molemmat yrittää rytmittää peliä”, kapteeni Kiviharju analysoi TV5:llä.

Suomi haki innokkaasti tasoitusta kolmannessa erässä. Erän puolivälin tuntumassa avautui tilaisuus tasoitukseen Stenbergin jäähyn myötä ylivoimalla, mutta homma hyytyi kesken kaiken Leo Tuuvan ottamaan jäähyyn. Pian Stenberg ja Julius Miettinen hoitelivat itsensä myös jäähyboksiin ja Suomi jatkoi yhä alivoimalla. Rimpinen teki sarjan pelastavia torjuntoja, eikä takaiskua tullut.

Lopulta Joonas Saarelainen tasoitti ottelun turnauksen neljännellä osumallaan 3–3:een vetämällä irtokiekon Ruotsin nuottaan Härenstamin haparoidessa. Erän loppuminuutit olivat aivan hurjaa taistelua.

Jatkoajalla Rimpinen pysäytti useamman läpiajon. Jatkoajan lopulla Ruotsi sortui hölmöön jäähyyn ja Suomi pääsi pommittamaan neljällä kolmea vastaan kaksi minuuttia. Härenstam oli kuitenkin maalillaan kivimuuri, eikä voitto-osumaa Suomelle tullut.

Viisi ensimmäistä vetäjää rankkarikisassa eivät ratkaisseet lopputulosta. Ottelun ratkaisi lopulta Ruotsin kahdeksas laukoja Anton Frondell osumallaan. Suomalaisista onnistui rankkareilla vain Matias Vanhanen.

Rimpinen teki ottelussa 29 torjuntaa. Härenstam pysäytti 33 kiekkoa.

”Vaikeaa sanoa miksi näin kävi. Kaikki kulminoitui rankkarikisaan. Olihan tämä meiltä kuitenkin aika hieno peli. Pienestä ovat hommat kiinni. Yhdessä nämä voitetaan ja yhdessä hävitään”, päävalmentaja Mikkola totesi TV5:llä.

”Laadukas joukkue oli vastassa. Toinen joukkue yleensä hallitsee peliä jossain vaiheessa. Oli pitkät pätkät, joissa me olimme pelipäällä. Jätkät antoivat kaikensa jäälle.”

”On yksi asia, jota tänne lähdetään hakemaan ja kun sitä ei enää pääse tavoittelemaan, se on iso pettymys”, Mikkola lisäsi.

Suomi pelaa MM-pronssista maanantaina. Vastaan tulee Kanadan ja Tshekin välieräottelun hävinnyt joukkue.