Halukkaiden koalitio kokoontuu Pariisissa tiistaina. Kulisseissa kukaan ei tunnu aidosti tietävän, miten pitkälle Trump on valmis menemään uuden ja aggressiivisemman ulkopolitiikkansa suhteen, kirjoittaa politiikan toimittaja Iida Hallikainen.
Pariisi, Ranska
Euroopan johtajat, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Yhdysvaltain delegaatio kokoontuvat halukkaiden koalition kokoukseen Pariisissa tiistaina samalla, kun Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ulkopolitiikan uusi suunta synkentää tunnelmia Euroopassa.
Pariisin kokouksen ytimessä on se, miten pelkät puheet turvatakuista saadaan oikeudellisesti sitoviksi lupauksiksi sekä millä tavalla tulitauko käytännössä toteutetaan ja turvataan. Keskeistä on Yhdysvaltojen konkreettinen panos tulitauon turvaamiseen.
Päämiehiltä on odotettavissa Berliinin kokouksen julkilausumaa muistuttava julistus jatkoaskelista ja konkreettisista lupauksista Ukrainalle. Todennäköisesti Euroopan johtajat tulevat myös ilmoittamaan Berliinin joulukuisen kokouksen tavoin, miten Yhdysvallat sitoutuu lupauksiin.
Ukrainan tulitaukoa ei voida turvata kestävällä tavalla ilman Yhdysvaltoja. Pelkän uskottavuuden kannalta toivottavaa olisi, että Yhdysvallat ilmoittaisi asiasta myös itse ja omissa nimissään.
Esimerkiksi Britannian pääministeri Keir Starmer on painottanut jo vuosi sitten, että Ukrainan rauhansuunnitelmalle tarvitaan Yhdysvaltojen ”backstop” eli niin sanottu takaportti.
Tässä vaikuttaa kuitenkin tapahtuneen varovainen muutos parempaan suuntaan, joskaan julkisuuteen ei ole kerrottu tarkkoja tietoja siitä, miten Yhdysvallat turvaisi Ukrainan tulitauon. Siksi voidaan päätellä jotain siitä, mitä viime viikkojen ajalta on kerrottu julkisuuteen.
Trump on nyt tosissaan – tai ehkä oikeammin on sanoa, että hän on ollut asiassa tosissaan koko ajan.
Zelenskyi tapasi Trumpin Floridassa 28. joulukuuta. Tuolloin kerrottiin, että Yhdysvallat on tarjonnut Ukrainalle turvatakuita 15 vuoden ajaksi. Turvatakuut astuisivat luonnollisesti voimaan siitä hetkestä alkaen, kun tulitauko julistetaan.
Zelenskyin mukaan suunnitelma oli 95-prosenttisesti valmis, mutta hän toivoi Yhdysvaltojen turvatakuita seuraavan 50 vuoden ajalle. Itä-Ukrainan alueluovutuksia koskevat asiat ja Zaporižžjan ydinvoimalaitosta koskevat kysymykset – eli kaikista vaikeimmat asiat – olivat edelleen ratkaisematta.
Lisäksi Yhdysvallat esitti Donbasin alueelle eräänlaista demilitarisoitua talousvyöhykettä, mikä olisi eräänlainen kiertotie sille, että aluetta ei tarvitsisi nimellisesti luovuttaa Venäjälle. Eri asia on, hyväksyykö Venäjä tämän.
Yhdysvallat olisi ilmeisesti valmis valvomaan tulevaa tulitaukolinjaa teknologian avulla, kuten sensoreilla, drooneilla ja satelliiteilla. Se on myös ilmaissut tukensa sille, että Ukrainalle myönnettäisiin turvatakuut, jotka jäljittelisivät ainakin osittain Naton viidettä artiklaa.
Ilman vakuutta sotilaallisesta vastauksesta tulitauosta ei ole rehellisesti sanottuna mitään hyötyä.
Naton viidennen artiklan mukaisia turvatakuita ei voi saada, jos ei ole Naton jäsen. Tässä vaiheessa vaikuttaa selvältä, että Ukraina ei voi saada lupausta Nato-jäsenyydestä nyt hahmoteltavassa rauhansuunnitelmassa.
Siksi puhutaan viidettä artiklaa jäljittelevistä turvatakuista. Käytännössä tämän täytyy tarkoittaa viime kädessä sitä, että jos Venäjä hyökkää Ukrainaan uudestaan, turvatakuisiin sitoutuneet Euroopan maat ja Yhdysvallat vastaavat sotilaallisesti. Ilman tällaista vakuutta sotilaallisesta vastauksesta tulitauosta ei ole rehellisesti sanottuna mitään hyötyä.
Yhdysvaltojen kyvykkyyksien osalta paitsi Ukrainan myös koko halukkaiden koalition toiminnan kannalta kriittisiä ovat valvonta ja tiedustelutoiminta (ISR), tiedonvaihto ja esimerkiksi logistiikan peruskyvykkyydet.
On hyvin todennäköistä, että nimenomaan nämä kyvykkyydet sisältyvät jollain tavalla Ukrainan tuleviin turvatakuisiin.
Halukkaiden koalitio tavoittelee hyvin todennäköisesti myös sitä, että Yhdysvalloilla olisi jonkinlainen läsnäolo Ukrainassa tulitauon alkamisen jälkeen. Vaikka Venäjä on ilmoittanut jatkuvasti vastustavansa länsimaisten joukkojen läsnäoloa Ukrainassa, on vaikeaa nähdä, että rauhaa olisi toteutettavissa ilman jonkinlaista länsimaista läsnäoloa Ukrainassa.
Tämän lisäksi tarvitaan myös konkreettinen lupaus halukkaiden koalition eurooppalaisilta mailta siitä, miten ne ovat oikeasti valmiita vastaamaan, jos Venäjä hyökkää uudestaan Ukrainaan.
Lopulta Euroopan johtajien lausuntoon kuitenkin kiteytyy yksi asia: miten absurdilla tavalla Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri on muuttunut.
Pariisin kokoukseen osallistuu myös Tanska, jolla on tiistaina kriisikokous suhteista Yhdysvaltoihin.
Kulisseissa kukaan ei tunnu aidosti tietävän, miten pitkälle Trump on valmis menemään uuden ja aggressiivisemman ulkopolitiikkansa suhteen. Vain yksi asia vaikuttaa olevan selvä: Trump on nyt tosissaan – tai ehkä oikeammin on sanoa, että hän on ollut asiassa tosissaan koko ajan.
Taustalla vaikuttavat Yhdysvaltojen iskut Venezuelan pääkaupunkiin varhain lauantaiaamuna. Kyse on Trumpin hallinnon uudesta ulkopolitiikan suunnasta: se haluaa lisätä vaikutusvaltaansa ja pakottaa muita maita toimimaan Amerikan etujen mukaisesti.
Trumpin pirtaan ei sovi, että samalla kun Vladimir Putin käy omaa sotaansa ja Xi Jingping ainakin varautuu sellaiseen, haluaa Yhdysvallat vetäytyä niistä. Jos ajatellaan konservatiivisella tavalla suurvaltapolitiikan voimannäyttöä, siihen kuuluu sotilaallisen mahdin esittely, uusien alueiden valloittaminen, sotilaallinen voimankäyttö ja piittaamattomuus kansainvälisistä pelisäännöistä. Surullista, mutta totta.
Huolista kertoo paljon se, että Tanskan, Ranskan, Saksan, Italian, Puolan, Espanjan ja Britannian julkaisivat tiistaina yhteisen lausunnon, jonka mukaan:
”Arktisen alueen turvallisuus on saavutettava kollektiivisesti yhdessä Naton liittolaisten, myös Yhdysvaltojen kanssa YK:n peruskirjan periaatteita noudattamalla. Niihin kuluu muun muassa suvereniteetti, alueellinen koskemattomuus ja rajojen loukkaamattomuus.”
Tällaista lausuntoa ei annettaisi, ellei olisi aitoa huolta siitä, että Yhdysvallat saattaisi olla valmis loukkaamaan eurooppalaisen maan suverniteettia. Tässä tapauksessa Grönlantia.
Lopulta lausuntoon kuitenkin kiteytyy yksi asia: miten absurdilla tavalla Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri on muuttunut.