Antti Luusuaniemi oli kolme vuotta syvissä vesissä. Vaikka hän teki kaikkensa, oli edessä lopulta konkurssi.
Hyvinkäältä lähtöisin oleva näyttelijä Antti Luusuaniemi luotsasi vuodesta 2017 lähtien Red Carpet -festivaalia, joka ajautui konkurssiin viime kesänä. Konkurssi oli Luusuaniemelle kova paikka.
– Se kirpaisi ja kovaa. Julkisuuteen näkyy ainoastaan se, että yritykseni teki konkurssin, mutta oli se sitten konkurssi tai avioero, niin se ei tapahdu hetkessä, vaan sitä edeltää pitkä prosessi. Monta vuotta yritin saada toiminnan kannattavaksi, mutta en siinä onnistunut, Luusuaniemi kertoo.
Koronapandemian jälkeen Luusuaniemi oletti, että tapahtuma-ala palaa normaaliksi. Toisin kävi, talous oli ympäri maailmaa sen verran huonossa kunnossa, etteivät ihmiset ostaneet enää tapahtumiin lippuja samaan malliin kuin ennen eivätkä yritykset järjestäneet juhlatilaisuuksia.
– Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, toimintamme olisi pitänyt laittaa todella pieneksi ja lähteä kasvattamaan sitä nollasta sen sijaan, että jatkoimme normaalilla tasolla. Talous ei koskaan palannut samoihin lukemiin kuin ennen pandemiaa, eikä ole palannut vieläkään.

Antti Luusuaniemi Red Carpetin mediatilaisuudessa kesäkuussa 2021. Kuva: Jonna Öhrnberg
Kun Luusuaniemen omistama yritys haettiin yrityssaneeraukseen puolta vuotta ennen konkurssia, hetken aikaa näytti jo siltä, että elokuvafestivaalin toimintaa pystyttäisiin jatkamaan. Pian kuitenkin kaksi isoa yhteistyökumppania ilmoitti, ettei yhteistyön jatkaminen ole mahdollista taloudellisten syiden takia.
– Laitoin myös omaa rahaa, jotta toiminta saataisiin kannettavaksi. Lopulta olimme siinä tilanteessa, että ainoa vastuullinen teko oli laittaa pillit pussiin, Luusuaniemi myöntää.
Luusuaniemi laittoi festivaaliin omasta pussistaan 100 000 euroa, joita hän ei koskaan saanut takaisin.
Kuluneet kolme vuotta ennen konkurssia olivat Luusuaniemelle kuluttavia. Kovin paikka oli, kun hän joutui irtisanomaan työntekijöitä, joista oli tullut hänelle läheisiä monen vuoden työsuhteen aikana. Lisäksi hän joutui ilmoittamaan, ettei hänellä ole heti maksaa palkkoja, vaan tarvitsee maksuaikaa.

Red Carpet -elokuvafestivaalin tiedotustilaisuus pidettiin toukokuussa 2017 golfkentällä Hyvinkäällä. Kuva: Joonas Salo
– Kolme vuotta hakkasin päätä seinään. Seinä ei mene rikki, mutta pää menee. Se on henkisesti todella raskasta. Halusin hoitaa asiat tyylikkäästi, joten olin itse kaikkiin yhteydessä ennen kuin tieto konkurssista lähti liikkeelle lehtien kautta.
Luusuaniemi päätti, että elämässä on mentävä eteenpäin. Niin hän on myös mennyt. Tällä hetkellä hän on osakkaana Meilahden kartanossa, jonka yhteydessä on muun muassa taidehalli, kahvila ja tanssipaviljonki.
Taidehallin katolle on tarkoitus rakentaa maailman kaunein sauna ja päärakennuksen yhteyteen pieni, muutaman huoneen boutique-hotelli.
– Kyseessä on varsin iso hanke, saunaprojekti on muutaman miljoonan euron projekti, Luusuaniemi kertoo.
Luusuaniemen työtahti on ollut viime vuodet hurja. Tälläkin hetkellä häntä työllistää Luottomies-elokuvan markkinoinnin lisäksi Syke-sarjan kuvaukset, toukokuussa Porissa kuvattavan Karavaanari-elokuvan kuvaukset, oman tuotantoyhtiön tuotantojen rahoitukset sekä osakkuudet Meilahden kartanosta ja kulttuuritehdas Korjaamosta.

Kari Ketonen (vas.), Antti Luusuaniemi ja Ilkka Villi elokuvan ”Luottomies-elokuva: Lepoloma” ensi-illassa Espanjassa 8. tammikuuta. Kuva: Tiia Öhman
Pakko kysyä, oletko itse ollut viime vuosina Luottomiehen uusimman elokuvan tavoin lepoloman tarpeessa?
– Sanotaan, että Red Carpet -festivaalin konkurssi vei todella paljon energiaa ja yöunet. Huomaan että vieläkin on jonkin verran univelkaa. En ole ihan vielä palautunut.
– Tämän vuoden tavoite on, että huolehdin enemmän omasta hyvinvoinnistani käymällä pelaamassa padelia ja nostamassa painoja. Haluan päästä parempaan fyysiseen ja henkiseen kuntoon ja siihen pääsen tekemällä vähemmän töitä.