Päivitettytänään10:22
Yhdysvaltain senaatti on harvinaisella tavalla asettautunut Donald Trumpia vastaan Venezuela-kysymyksessä.
Senaatti eli kongressin ylähuone edisti torstaina äänin 52–47 lainsäädäntöä, joka pakottaisi presidentti Trumpin hakemaan kongressin tuen ennen mitään uusia sotilastoimia Venezuelassa.
Päivän politiikan aiheet kätevässä paketissa – Tilaa Uuden Suomen maksuton uutiskirje
Yhdysvallat iski Venezuelaan aiemmin tammikuussa ja kaappasi maan presidenttiparin, Nicolás Maduron ja Cilia Floresin. Isku yllätti Yhdysvaltain kongressin. Yhdysvallat syyttää Maduroa muun muassa huumeterrorismista.
Lukuisat tiedotusvälineet, muun muassa The New York Times, Reuters ja Politico, kuvailevat senaatin äänestystä rajuksi kritiikiksi Trumpille.
Ratkaisevassa asemassa oli viiden republikaanin joukko. Kaikki demokraattisenaattorit sekä republikaaneista senaattorit Rand Paul, Susan Collins, Lisa Murkowski, Todd Young ja Josh Hawley äänestivät lainsäädännön puolesta. Rand Paul oli myös yksi lakiesityksen tekijöistä.
Trump lyttäsi heti viiden kapinoijan joukon rajusti omassa Truth Social -palvelussaan.
”Republikaanien pitäisi hävetä senaattoreita, jotka juuri äänestivät demokraattien kanssa yrittäen viedä valtamme taistella ja puolustaa Yhdysvaltoja”, Trump kirjoitti.
Trump luetteli senaattoreiden nimet ja kirjoitti, ettei heitä pitäisi enää koskaan valita uudelleen.
Politico kirjoittaa, että senaatin äänestys ”on sokeeraava merkki” republikaanien sisällä olevista jakolinjoista Venezuela-kysymyksessä. Kuitenkaan senaatin toimien ei uskota lopulta johtavan Trumpin vallan rajoittamiseen.
Trumpin hallinnon toimet Venezuelaa kohtaan ovat kuohuttaneet Yhdysvalloissa jo aiemmin viime vuonna. Edellisessä senaatin äänestyksessä Collins, Hawley ja Young vielä vastustivat yrityksiä rajoittaa Trumpia, mutta muuttivat nyt mielensä asiasta, Politico huomauttaa. Edellinen äänestys tapahtui ennen Venezuelan presidentin kaappausta. Tuolloin oli kyse Yhdysvaltojen iskuista väitettyjä huumealuksia vastaan.
Republikaanien sisällä olevat jakolinjat ovat pulpahdelleet viime aikoina muutenkin julkisuuteen. Puolueen sisällä on herännyt kritiikkiä Yhdysvaltain Venäjä-linjaa kohtaan, ja kongressin alahuoneessa on yritystä saada läpi Venäjän-vastainen pakotepaketti. Kongressiedustaja Brian Fitzpatrickilla on nyt tarvittava määrä allekirjoituksia lakialoitteelle, joka pakottaisi äänestyksen Venäjä-pakotteista kongressin alahuoneessa. Uusi Suomi on seurannut aihetta viime aikoina.
LUE LISÄÄ:
Venäjä-vastaisku käynnissä Trumpin leirissä: Nyt tapahtuu USA:ssa, uudet tiedotVastaisku Trumpin omissa joukoissa – ”Euroopan viimeiset toivot”, sanoo tutkija ja paljastaa suurimman huolensaHämmästyttävä irtiotto ja täyskäännös Trumpin leirissä – Entinen MAGA-soturi paljasti, mikä raivostutti presidentinVastaisku Trumpin joukossa: ”MAGA-liike horjuu”