Kuinka elämme Venäjän kanssa sitten, kun sota joskus loppuu? Koko Eurooppa tarvitsisi kiireesti uuden Venäjä-strategian, Arja Paananen kirjoittaa.
Ulkopoliittisen instituutin johdolla laadittu tuore Venäjä-tutkimus ei sisällä suuria paljastuksia eikä edes kovin monia yllättäviä yksityiskohtia.
Raportti on pikemminkin lakoninen selvitys niistä lukemattomista metkuista, joiden avulla Venäjä on pyrkinyt ulottamaan vaikutusvaltaansa Suomeen koko Vladimir Putinin vallassaoloajan vuodesta 2000 alkaen.
Selvityksen suurin ansio on siinä, että se on ensimmäinen kunnianhimoinen yritys koota yhteen kaikki venäläisen vaikuttamisen tavat.
Nyt sanotaan vihdoinkin suoraan, että monet aiemmin satunnaisina pidetyt välikohtaukset tai hyväntahtoiseksi kanssakäymiseksi tulkitut rituaalit olivatkin osa Venäjän valtiollista strategiaa. Tavoitteena oli sitoa Suomi osaksi Kremlin vaikutuspiiriä. Välillä kepin, välillä porkkanan avulla.
Raportin suurin puute on siinä, että vielä niin paljon jää pimentoon.
Esimerkiksi Venäjän kauppaa harjoittaneilla suomalaisyrityksillä olisi takuulla ollut paljon konkreettisia esimerkkejä kerrottavanaan siitä, millaista painostusta heihin kohdistui. Fortumin ja Fennovoiman surullisenkuuluisista energiaseikkailuistakaan ei tule uutta selkoa.
Kuvassa on Fortumin taannoinen voimalaitos Tsheljabinskissa. Kuva: Fortum
Syy ei ole raportin koonneissa 15 tutkijassa, vaan siinä, että niin moni vaikenee yhä yksityiskohdista.
Tutkijat eivät myöskään saaneet käyttöönsä Suomen valtion salaisiksi julistettuja tai turvaluokiteltuja aineistoja, vaikka he laativat raporttia valtioneuvoston tilauksesta. Vertailun vuoksi: kun Tanskan parlamentti teki vastaavanlaisen selvityspyynnön maan Afganistan-politiikasta vuosilta 2001–2021, tutkimusryhmä sai käyttöönsä kaiken turvaluokitellunkin materiaalin tuolta ajalta.
Itselleni raportin yksi yllättävimmistä yksityiskohdista oli kertomus siitä, kuinka Venäjän viestintävalvontavirasto Roskomnadzor oli onnistunut painostamaan Yleisradiota.
Venäjän suurhyökkäyksen alettua valvontavirasto oli ilmoittanut Ylelle, että sotaa käsittelevä Yle Novostin artikkeli rikkoi Venäjän lakia, joka kieltää sodan nimeämisen sodaksi.
Yle Novosti on Ylen venäjänkielinen uutispalvelu.
– Paineen alla Yle poisti kyseisen artikkelin sivustoltaan – ”yksi artikkeli rikkoi lakia ja sitten vedettiin pois” – jonka haastattelemamme toimittaja koki merkittävänä myönnytyksenä, raportissa kirjoitetaan.
Roskomnadzorin logo. Kuva: REUTERS/Dado Ruvic
Ylen olisi hyvä avata vielä itse julkisuuteen, mitä tuolloin oikein tapahtui.
Olisiko Yle nykyisen tietämyksen valossa yhä sitä mieltä, että artikkelin poisto oli oikea toimenpide? Jos artikkelissa ei ollut muuta ”vikaa” kuin sodan sanominen sodaksi, ei kai Venäjän sensuurilakien noudattaminen ole suomalaisen tiedotusvälineen tehtävä?
Julkaisutilaisuuden värikkäimmän puheenvuoron piti entinen pitkäaikainen pääministeri Paavo Lipponen (sd).
Lipposta on syytelty milloin liian Nato-mieliseksi, milloin liian Venäjä-mieliseksi. Saattoipa Lipposella olla nytkin mielessään jonkinlainen etukäteinen damage control tai maineenhallinta, kun hän viittasi raporttiin ”menneisyyden selvittelyssä piehtarointina”, vaikkei ollut sitä vielä edes lukenut.
Puheenvuorossa oli kuitenkin vissi pointti siinä kohtaa, kun Lipponen esitti huolensa Ukrainan sodan jälkeisestä ajasta. Lipposen mukaan vaarana on, että Yhdysvalloista ja Euroopan maista rynnätään pian taas Moskovaan havittelemaan niitä etuja, joita Venäjällä on takuulla taas tarjottavanaan.
Paavo Lipponen osallistui torstaina Ulkopoliittisen instituutin johdolla tehdyn Venäjä-tutkimuksen julkaisutilaisuuteen. Raportin nimi on ”Venäjän laaja-alainen vaikuttaminen Suomeen 2000-luvulla: Pehmeästi pedattu mutta kova nukkua”. Kuva: Arja Paananen / IS
Euroopan ja Naton tämänhetkinen kaikki huomio on Ukrainan tukemisessa ja toiveessa saada sota loppumaan vihdoinkin.
Todelliset vaaran vuodet Venäjän kanssa saattavat alkaa kuitenkin vasta sitten, kun rauha Ukrainaan on saatu ja Eurooppa tuudittautuu helpotuksen tunteeseen. Pakotteita puretaan, rajoja avataan, matkailua viritellään ja eipä aikaakaan, niin Venäjä on palannut taas salonkikelpoiseksi bisnes- ja politiikkakumppaniksi.
Euroopalle ja Natolle saattaa käydä kuten sille entiselle potilaalle: operaatio onnistuu hyvin, mutta kuolema tulee.
Saatamme selvitä yhdessä Ukrainan kanssa sodasta vielä kaikella kunnialla, mutta selviämmekö enää rauhasta Venäjän kanssa?
Kuinka voimme palauttaa Venäjän kanssa jonkinlaisen normaalin kanssakäymisen ilman, että sorrumme taas samoihin hyväuskoisiin virheisiin?
Rankka lumisade on jumittanut Moskovan liikennettä vastikään. Kuva on Tverskaja ulitsalta 28. tammikuuta. Kuva: Yevgeny Messman
Mitkä reunaehdot asetetaan jatkossa esimerkiksi suomalaisille yrityksille, jotka haluavat palata Venäjälle tekemään liiketoimia?
Kuinka varmistetaan se, että Venäjää ei ryhdytä taas hyvittelemään ja paapomaan palkkioksi siitä, jos he ryhtyvät olevinaan olemaan taas ihmisiksi?
Suomi voisi näyttää tässäkin esimerkkiä Euroopan unionille ja Natolle. Tarvitsisimme kiireellä selkeäsanaisen strategian sille, kuinka voimme elää Venäjän kanssa sitten, kun rauha on tullut.