Venäjän ulkoministerin mukaan Suomi ei kelpaa enää välittäjäksi kansainvälisissä neuvotteluissa.


Sergei Lavrov avaa jälleen sanaista arkkuaan Suomesta. EPA / AOP
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan Suomi on menettänyt peruuttamattomasti asemansa kansainvälisessä politiikassa. Lavrovin sanoista kertoo Kremlin linjaa noudattava Izvestija-lehti.
Lavrovin mukaan Suomen asema rehellisenä välittäjänä on historiaa, ja syykin on selvä: Suomen liittyminen puolustusliitto Natoon vuonna 2023.
Venäjän pitkäaikainen ulkoministeri latelee jutussa tutut syytökset Suomea kohtaan. Lavrov suomii Suomea lyhytnäköisyydestä ja väittää maan myötäilevän lännen ”russofobista” linjaa.
Hänen mukaansa Venäjän vastainen ideologia on läpäissyt lähes kaikki suomalaisen yhteiskunnan kerrokset.
Lavrov jatkaa vuodatustaan sanomalla, että Suomi haluaa tarkoituksella eristää itsensä itänaapuristaan, ja senkään vuoksi Kreml ei aio hyväksyä Suomea välittäjäksi missään tulevissa neuvotteluissa.
Izvestija väittää jutussaan myös Suomen entisen pääministerin Mari Kiviniemen (kesk) sanoneen, että Suomen on pyrittävä palauttamaan suhteet Venäjään.
Lehden mukaan Kiviniemi katsoo, että Suomi tarvitsee toimivia välejä itänaapuriin jopa enemmän kuin muut EU-maat.
Kiviniemen kommentit pohjautuvat tšekkiläisen idnes.cz-sivuston tuoreeseen haastatteluun.
Kremlin propagandasta tuttuun tyyliin Izvestija on poiminut haastattelusta kohdat, jotka tukevat sen omaa narratiivia Suomen väitetystä katumuksesta.
Todellisuudessa Kiviniemi puhui haastattelussa yleisellä tasolla diplomatian tärkeydestä ja vertasi nykytilannetta finanssikriisin aikaisiin johtamisvaikeuksiin Euroopassa.
Lue lisää: