Yhdysvaltain ex-presidentti Obaman kaudella toiminut suurlähettiläs kehuu Stubbia tämän älykkyydestä.


Dmitriev on toiminut yhtenä Venäjän pääneuvottelijoista Ukrainan rauhansopimusta koskevissa neuvotteluissa. Hän on tavannut Yhdysvaltain erikoislähettilään Steve Witkoffin useita kertoja viime huhtikuusta lähtien. EPA/AOP
Venäjän presidentin Vladimir Putinin erityisedustaja, Venäjän sijoitusrahaston johtaja Kirill Dmitriev julkaisi jälleen pilkkaavan kirjoituksen Suomen presidentti Alexander Stubbista.
Dmitrievin viestipalvelu X:ssä jakamassaan katkelmassa Stubb kehottaa Venäjän kanssa kauppoja hierovia varovaisuuteen puolalaismedia TVP Worldin haastattelussa.
– Jos venäläiset sanovat, että saat käytettäväksesi 12 biljoonaa, niin tulet huomaamaan, että Venäjän bruttokansantuote on 2,5 biljoonaa. Mistä se 12 biljoonaa tulee? hän sanoo haastattelussa huvittuneena.
– Ajattelen, että kuka ikinä tekee kauppoja Venäjän kanssa, ja jos kauppoja tehdään, niin hänen tulisi olla erittäin varovainen, koska mielestäni Venäjä valehtelee.
Julkaisussa Dmitriev kutsuu Stubbia ”sodanlietsojaksi” haukkuen, että hänen ”aivonsa ovat liian pieniä sellaisille luvuille”.
Muutamaa tuntia myöhemmin lusikkansa soppaan pisti entisen Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman kaudella toiminut Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläs Michael McFaul. Hän on toiminut myös Obaman erityisavustajana.
– Ei, Alexander Stubb on liian fiksu uskoakseen, että korruptoitunut hallintonne voisi tarjota 12 biljoonan sijoitusmahdollisuuksia amerikkalaisille, kun koko bruttokansantuotteenne on vain 2 biljoonaa. Toivottavasti amerikkalaiset kuuntelevat häntä (Stubbia), McFaul napauttaa viestipalvelu X:ssä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Kyseessä väitetty salainen sopimus
Kyse on väitetystä kulissien takaisesta sopimuksesta, jossa Yhdysvallat ja Venäjä olisivat järjestelemässä peräti 12 biljoonan, eli 12 000 miljardin dollarin arvoista taloudellista yhteistyösopimusta, kertoo muun muassa Kyiv Post. Vuonna 2025 luonnostellun sopimuksen keskeisin taustavaikuttaja on median mukaan Dmitriev.
Sopimuksessa tarjolla on osuuksia esimerkiksi Venäjän energiavaroista, arktisesta öljystä ja kaasusta sekä harvinaisista maametalleista, kertoo the Economist.
Valkoinen talo tai Kreml eivät ole julkisesti kommentoineet huhuttua sopimusta. Sen on epäilty olevan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille tarkoitettu syötti, jolla hänet halutaan häikäistä käsittämättömillä luvuilla.
Venäjän propaganda