Matilda Wirtavuoren kotimatkaan Miss Universum -kisoista Suomeen on tullut viivästys.

Matilda Wirtavuoren lento on viivästynyt. AOP

Miss Universum -kisoissa Meksikossa 30 parhaan joukkoon selvinnyt Matilda Wirtavuoren oli tarkoitus laskeutua Helsinki-Vantaalle maanantaina noin kello 14.

Wirtavuoren lento on kuitenkin viivästynyt, joten huomisen aikataulut menevät hänen osaltaan uusiksi.

Wirtavuori kertoo Instagramissa, että hän ja muut matkustajat joutuivat nousemaan koneesta pois, sillä tulivuoresta on purkautunut tuhkapilveä eikä ole turvallista lentää. Hän ei vielä tiedä, kuinka pitkä viivästyksestä tulee.

Kyseessä on mahdollisesti Popocatépetl-tulivuori, josta on Meksikossa annettu varoitus.

Wirtavuori selvisi siis 30 parhaan joukkoon Miss Universum -kisoissa ja hän kruunattiin kilpailussa Euroopan ja Lähi-idän Miss Universumiksi. Titteli jaettiin kilpailussa nyt ensimmäistä kertaa.

Matilda Wirtavuori saanee tulevaisuudessa työtilaisuuksia Euroopasta. SUNNEVA SJÖGRENIN KOTIALBUMI

Wirtavuori kertoi aiemmin tänään Iltalehden haastattelussa, ettei maanosavoittajia kruunattu lavalla, vaan takahuoneessa.

– Finaalin jälkeen meidät vietiin takahuoneeseen, ja siellä Miss Universum -organisaation varapuheenjohtaja antoi nämä tittelit ja onnitteli. Hän sanoi, että organisaatio on seurannut meidän tekemistä kisan aikana ja he ovat vaikuttuneita. He haluavat tehdä kanssamme nyt vuoden ajan töitä. Se tuntuu upealta, hän kertoi.

Kun maanosatittelit annettiin, perusteena oli kilpailun aikana tehty kova työ ja hyvä sydän.

Koko kilpailun voittajaksi kruunattiin Tanskan edustaja Victoria Kjaer.

Haasteita nuoruudessaan kokenut tuore Miss Suomi Matilda Wirtavuori haluaa olla positiivinen esimerkki. Pasi Liesimaa